Lapsi on luonnostaan utelias. Hän kyselee ja ihmettelee, tutkii ja pohtii. Tutkiminen on lapselle luontainen tapa toimia. Hauskat tutkimusvälineet, tehtäväkirjat ja –kortit, rakentelusarjat ja mielenkiintoiset pelit tarjoavat ideoita tutkimuksiin ja mainiota materiaalia uusien asioiden oppimiseen.
Innostunut pikkututkija löytää ihmettelemisen ja tutkimisen kohteita loputtomiin! Lapsen itse kokeilemat ja oivaltamat asiat ovat oppimisen iloa parhaimmillaan. Tutkimusmatkoja voi tehdä vaikkapa ötököiden, veden, energian ja sähkön parissa.
Kokeiden tekeminen, ympäristön ilmiöihin tutustuminen ja omat tutkimukset sekä rakentelu innostavat lasta. Kun lapsi saa kokeilla ja tehdä itse, kylvetään myönteinen asenne mm. luonnontieteitä, teknologiaa ja matematiikkaa kohtaan. Lopputulos ei aina ole tärkeää, vaan se matka, mikä tehdään tutkimuksen maailmaan. Kyky pohtia, punnita eri vaihtoehtoja ja ratkaista ongelmia ovat tärkeitä oppimistaitoja. Kokeilu ja omien ratkaisujen keksiminen ruokkivat myös luovuutta.
Toiminnallinen oppiminen edellyttää kivoja välineitä. Esimerkiksi mikroskooppi avaa aivan uuden maailman, kun voi tarkastella sitäkin mitä ei paljaalla silmällä näe! Vinkkejä omien tutkimusten tekemiseen saa vaikkapa Oppi&ilon Tiedeseikkailukirjoista. Kouluikäisiä lapsia kiehtovat usein myös sähköön liittyvä rakentelu ja toiminnallisuus. Sähköön liittyvät rakentelusarjat ovatkin tutkijoiden toiveleluja!
Todella ihanaa on, kun tutkimusretkelle lähtevät aikuinen ja lapsi yhdessä! Tutkimusten ja ihmettelyn kohde viriää usein lapsen omista kokemuksista, kuten retkestä lähiympäristöön ja sieltä kerätyistä aarteista, luetusta kirjasta tms. Aikuisen ei tarvitse antaa lapselle valmiita vastauksia vaan asiaa ihmetellään yhdessä lapsen kanssa. Tarjoamalla sopivia välineitä ja esittämällä kysymyksiä aikuinen syventää lapsen leikkiä ja tutkimista. Aikuisen rohkaiseva asenne vahvistaa lapsen luottamusta omiin kykyihinsä.
Tuotteet 1-50 / 127