Soittimet

Musiikki tarjoaa lapselle elämyksiä ja kokemuksia. Soittimien avulla lapsi tutustuu erilaisiin rytmeihin ja ääniin. Soittimiin voi tutustua kotona, päiväkodissa, muskarissa tai koulussa. Rytmisoittimia, kuten rytmikapuloita, marakasseja ja triangelia voi soittaa yksin tai yhdessä ja niitä osaa soittaa kuka vain! Rytmisoittimilla voi rytmittää laulua, soittoa tai vaikkapa loruja ja musiikkiliikuntaa. Soittimilla voidaan myös luoda äänimaailmoja musiikkisatuihin. Soittaminen tukee lapsen luovuuden ja itseilmaisun kehittymistä.


Musiikki oppimisen tukena

Soittaminen tarjoaa lapselle mahdollisuuden tutustua erilaisiin rytmeihin ja ääniin. Soittaminen ja musiikin kuuntelu auttavat lasta hahmottamaan musiikin eri tekijöitä. Tämä kehittää kuulomuistia ja kykyä erotella kuulemaansa. Näitä taitoja tarvitaan puhumaan oppimisessa ja myöhemmin lukemaan sekä kirjoittamaan oppimisessa. Varhaisessa vaiheessa aloitettu musiikkikasvatus voi olla alkusysäys myöhemmälle musiikkiharrastukselle.

Pienille lapsille suunnatut soittimet ovat kivoja leluja, joiden käsittelystä lapsi nauttii. Lapsi ilahtuu, kun hän huomaa voivansa tuottaa ääniä omalla toiminnallaan. "Heilutan kättäni ja kädessäni oleva munamarakassi helisee! Kopsutan palikalla rumpuun, joka kumisee kivasti!" Näin lapsi oppii syy-seuraussuhteista ja motoriikka harjaantuu.

Tuotteet 1-13 / 13

   SUODATA JA LAJITTELE
Janod Panda soittorasia Janod Panda soittorasia
-19%

Janod Panda soittorasia

19,95 € 24,90 €
Kids Concept Rumpu valkoinen Kids Concept Rumpu valkoinen
-39%

Kids Concept Rumpu valkoinen

14,95 € 24,90 €
Kids Concept Kitara, valkoinen Kids Concept Kitara, valkoinen

Kids Concept Kitara, valkoinen

29,90 €
Kids Concept Ksylofoni -lelusoitin Kids Concept Ksylofoni -lelusoitin

Kids Concept Ksylofoni -lelusoitin

28,90 €
Goki Ukulele Goki Ukulele

Goki Ukulele

34,90 €
Goki Triangeli Goki Triangeli

Goki Triangeli

6,90 €
Goki Rytmikapulat Goki Rytmikapulat

Goki Rytmikapulat

6,90 €
Goki Leppismarakassit 2 kpl Goki Leppismarakassit 2 kpl

Goki Leppismarakassit 2 kpl

12,90 €
BRIO Rytmimunat 2 kpl BRIO Rytmimunat 2 kpl

BRIO Rytmimunat 2 kpl

10,90 €
BRIO Tamburiini, lelusoitin BRIO Tamburiini, lelusoitin

BRIO Tamburiini, lelusoitin

16,90 €
BRIO Rumpu, lelusoitin BRIO Rumpu, lelusoitin

BRIO Rumpu, lelusoitin

21,90 €
BRIO Ksylofoni, lelusoitin BRIO Ksylofoni, lelusoitin

BRIO Ksylofoni, lelusoitin

21,90 €
Fisher-Price Laulava kirja - Storybook Rhymes Fisher-Price Laulava kirja - Storybook Rhymes

Fisher-Price Laulava kirja - Storybook Rhymes

26,90 €

Tuotehaku

Suosituimmat haut

Tuoteryhmät

Omat tiedot

Ostoskorisi on tyhjä

Omat tiedot

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit