Lapset ovat luonnostaan aktiivisia ja uteliaita. Rauhoittuminen ja keskittyminen ovat kuitenkin välillä paikallaan ja näitä taitoja voi olla hyvä jopa harjoitella! :) Täältä löydät tuotteita rauhoittumisen avuksi.
Päivittäisten touhujen lomassa on hyvä välillä rauhoittua. Pienet pysähtymisen ja hengähtämisen hetket auttavat jaksamaan. Aikuinenkin tarvitsee työn lomassa taukonsa, mutta erityisesti lapsille ne ovat tärkeitä. Lapsella jaksamisen raja ei välttämättä näy uupumisena vaan ylivirittyneisyytenä. Ylivirittyneenä hän saattaa riehua ja kiukutella eikä osaa itse rauhoittua. Aikuisen on hyvä huolehtia, että arjen rutiinit toimivat ja lapsella on joka päivä mahdollisuus rauhoittumisen hetkiin. Kannattaa myös muistaa, että TV:n, puhelimen tai tabletin katselu ei rauhoita vaan virittää aivoja entisestään.
Rauhoittumiseen on erilaisia tapoja ja konsteja. Yhdessä lapsen kanssa voi harjoitella juuri hänelle sopivia keinoja. Rauhoittumisessa keskeistä on pysähtyminen ja keskittyminen tähän hetkeen itselle mukavan asian tai toiminnan ääressä.
Rauhoittumiseen voi käyttää esimerkiksi hengitysharjoituksia ja eri aistien kautta saatavia aistimuksia. Kehon toimintoihin keskittyminen rauhoittaa myös mieltä. Toisia rauhoittaa hitaasti liikkuvien asioiden kuten esimerkiksi tiimalasin hiekan tai rauhoittumispullon liikkeiden katselu. Joku pitää esineiden tunnustelemisesta tai puristelusta. Puristeltavat pallot ja kuutiot auttavatkin monia rauhoittumaan ja keskittymään. Samoin toimivat purukorut, jotka voivat toimia rauhoittavana ja keskittymistä helpottavana esineenä pitkin päivää.
Relaxeazzz matkapehmot ovat rauhoittumisen ”monitoimivälineitä”, sillä niitä on ihana hypistellä, ja tarvittaessa ne avautuvat silmämaskiksi ja tyynyksi, joiden avulla voi sulkea aistiärsykkeitä itsensä ulkopuolelle.
Päivittäiset rauhoittumisen hetket auttavat jaksamaan ja helpottavat nukahtamista illalla.
Tuotteet 1-50 / 72
Tuotteet 1-50 / 72