Nuoret ja aikuiset

”Me emme lakkaa leikkimästä siksi, että vanhenemme vaan vanhenemme siksi, että lakkaamme leikkimästä.”

Pelaaminen ja leikkimielinen kisailu sopivat myös aikuisille. Yhdessä pelaaminen on mukavaa ajanvietettä, joka saa nauramaan ja rentoutumaan. Monia logiikka- ja ongelmanratkaisupelejä pelejä voi pelata myös yksin. Pelaaminen pitää aivot kunnossa ja mielen virkeänä.

Labyrinttipeli

Ajattelutaidot kehittyvät

Varhaisnuoruudessa aivot kypsyvät ja samalla nuoren ajattelutaidot kehittyvät merkittävästi. Parhaiten nuori oppii asioita itse tekemällä. Konkreettisesta ajattelusta siirrytään pikkuhiljaa hahmottamaan myös abstrakteja käsitteitä. Nuoria voi kannustaa pelaamaan muitakin kuin tietokonepelejä. Erilaiset logiikka- ja ongelmanratkaisupelit kannustavat ajattelemaan ja pohtimaan itse. Tärkeintä ei ole nopea tehtävän ratkaiseminen vaan se, että jaksaa keskittyä pohtimaan eri ratkaisuja.

Kaverisuhteet

Kaveripiiri on nuorelle tärkeä. Yhteistä aikaa kavereiden kanssa voidaan viettää pelaamalla erilaisia pelejä sisällä tai ulkona. Yhdessä pelaaminen on hauskaa. Pelien avulla voidaan kartuttaa tietoja, kehittää ajattelutaitoja ja loogista ajattelua.

Aikuinenkin nauttii peleistä 

Pelaaminen ja leikkimielinen kisailu sopivat myös aikuisille. Yhdessä pelaaminen on mukavaa ajanvietettä, joka saa nauramaan ja rentoutumaan. Monia logiikka- ja ongelmanratkaisupelejä pelejä voi pelata myös yksin. Pelaaminen pitää aivot kunnossa ja mielen virkeänä.

Osta nuorille sopivia leluja ja pelejä täältä ja aikuisille sopivia pelejä täältä.

Ostoskorisi on tyhjä

Osta 80 €:lla, saat ilmaisen toimituksen!

Toimitusehdot

KOTIMYYNTIASIAKIRJA

Ostajalla on oikeus kuluttajansuojalain 6 luvun 9 §:n nojalla peruuttaa sopimus ilmoittamalla siitä elinkeinonharjoittajalle 14 päivän kuluessa tämän asiakirjan vastaanottamisesta taikka tavaran kaupassa tavaran tai ensimmäisen tavaraerän vastaanottamisesta, jos se tapahtuu myöhemmin kuin tämän asiakirjan vastaanottaminen. Tavaran kaupassa peruuttamisen voi tehdä myös suoraan palauttamalla tavaran elinkeinonharjoittajalle. Peruuttamisaikaa laskettaessa ei oteta lukuun tämän asiakirjan antopäivää tai tavaran vastaanottopäivää. Jos peruuttamisajan viimeinen päivä on pyhä-, itsenäisyys- tai vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto taikka arkilauantai, saa peruutuksen tehdä vielä seuraavana arkipäivänä.

Jos peruuttamisilmoitus on lähetetty tai peruuttamisesta on muutoin ilmoitettu peruuttamisajan kuluessa elinkeinonharjoittajan yhteystietoja käyttäen, ostaja saa vedota siihen, vaikka ilmoitus myöhästyisi, vääristyisi tai ei tulisi perille. Jos peruuttamisilmoituksen saapumisen ajankohdasta ei voida esittää muuta selvitystä, katsotaan postitse lähetetyn ilmoituksen saapuneen seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä ja sähköisesti lähetetyn päivänä, jona ilmoitus on lähetetty. Peruuttamisesta voi ilmoittaa vapaamuotoisesti, esim. puhelimitse tai sähköpostitse taikka faksilla tai postitse jäljempänä olevaa peruuttamisilmoituslomaketta käyttäen. Kirjallinen ilmoitus on myöhemmin helpoimmin todistettavissa.

Elinkeinonharjoittajan on viivytyksettä ja viimeistään 30 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen
saamisesta palautettava ostajan suorittama maksu. Ostajalla on oikeus korkolain mukaiseen viivästyskorkoon, jollei suoritettua maksua palauteta edellä mainitussa ajassa.
________________________________________________________________________________

Peruutettaessa sopimus:

Hyödykettä ei saa ryhtyä käyttämään. Ostajalla on kuitenkin oikeus avata pakkaus ja tutkia tavara tai suoritus eikä ostaja vastaa siitä taikka muusta vastaavasta syystä aiheutuneesta arvon alentumisesta. Peruutusoikeuden käyttäminen edellyttää, että tavara tai suoritus pidetään olennaisesti muuttumattomana tai vähentymättömänä. Ostaja ei kuitenkaan vastaa sellaisesta muuttumisesta, vähentymisestä taikka tuhoutumisesta, joka on tapahtunut ilman hänen syytään.

Postitse toimitettu tavara on palautettava elinkeinonharjoittajalle postitse kohtuullisen ajan kuluessa. Jos ostaja ei ole erikseen ilmoittanut peruutuksesta, on palautuksen tapahduttava peruuttamisajan kuluessa. Elinkeinonharjoittajan on korvattava ostajalle palautuksesta aiheutuneet kulut.

Jos kotimyyntiä varten on myönnetty ns. hyödykesidonnainen luotto, sitä ei tarvitse erikseen peruuttaa, jos itse kotimyyntiä koskeva sopimus peruutetaan. Hyödykesidonnaisella luotolla tarkoitetaan maksuaikaa tai luottoa, jonka myöntämisestä myyjä on sopinut esim. rahoitusyhtiön kanssa ja joka on myönnetty vain tätä kauppaa varten. Luotonantajan on viivytyksettä ja viimeistään 30 päivän kuluttua peruuntumisesta tiedon saatuaan palautettava ostajalle saamansa maksusuoritukset. Ostajalla on oikeus korkolain mukaiseen viivästyskorkoon, jollei maksusuorituksia palauteta edellä mainitussa ajassa.