Esikoululaiset (noin 6-vuotiaat)

Pelit kehittävät sosiaalisia taitoja monipuolisesti

Esikouluikää lähestyttäessä pelit ja pelisääntöjen oppiminen kiinnostavat lapsia yhä enemmän. Pelien pelaaminen yhdessä kehittää lapsen kykyjä toimia ryhmässä ja omien tunteiden hallitsemista. Lapsi oppii mm. muiden huomioonottamista, oman vuoron odottamista, keskittymistä ja tarkkaavaisuutta. Lasta on hyvä kannustaa pohtimaan ja etsimään itse ratkaisua erilaisiin tehtäviin. Näin tuetaan ajattelu- ja ongelmanratkaisutaitojen kehittymistä.

Numerot ja kirjaimet alkavat kiinnostaa

Osaamisen kehittäminen, kuten numeroiden ja kirjainten oppiminen, alkaa kiinnostaa myös lasta itseään. Oppimista edistävät lelut alkavat tietoisesti kiinnostamaan kouluikää lähestyviä lapsia. Numeroita ja kirjaimia sekä laskemista ja kirjoittamista on helppo opetella leikkien, lelujen ja pelien avulla.

Musiikki ja liikunta kiinnostavat ja tuottavat onnistumisen elämyksiä

6-vuotiaat ovat usein myös kiinnostuneita musiikista. He kuuntelevat mielellään musiikkia, liikkuvat ja tanssivat musiikin tahdissa ja ovat myös itse kiinnostuneita soittamaan.

Liikunta eri muodoissaan innostaa lapsia. Voi sitä oppimisen ja onnistumisen riemua, kun lapsi oppii ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä. Onnistumisien kautta myös luottamus omiin taitoihin kasvaa ja kannustaa lasta vaativampien taitojen oppimiseen.

Esikoulaisille

HYVIÄ LELUJA 6-VUOTIAILLE

  • Lelut mielikuvitusleikkeihin

Nukkekodit, parkkitalot, eläinhahmot jne.

  • Erilaiset pelit

Yhdessä tekemisen ja leikin sääntöjen oppimiseen

  • Askartelutarvikkeet

Kädentaitojen ja sorminäppäryyden kehittämiseen

  • Koottavat lelut ja rakennussarjat

Käden ja silmän yhteistyön, hahmottamisen ja ongelmanratkaisun kehittämiseen

  • Lukemisen ja laskemisen opettelemiseen liittyvät lelut, pelit ja kirjat

Ajattelutaitojen ja ongelmaratkaisukyvyn kehittämiseen, tiedollisten taitojen lisäämiseen

  • Liikkumista tukevat lelut

Osta eskari-ikäisen lelut ja pelit täältä.


Tuoteryhmät

Omat tiedot

Ostoskorisi on tyhjä

Omat tiedot

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit