Lelut & oppiminen: leikki-ikäiset (3-5-vuotitaat)

Lapsi opettelee leikkimään yhdessä

Kolmen vuoden iässä toisista lapsista leikkikavereina tulee yhä tärkeämpiä. Vaikka molemmat vielä leikkivätkin omilla leikkivälineillään rinnakkain, kokeillaan ja harjoitellaan jo yhdessä leikkimistäkin. Omat lelut ovat edelleen tärkeitä, mutta niitä opitaan jakamaan toisen kanssa. Kaiken kaikkiaan lapsi jaksaa keskittyä yhteen leikkiin – joko yksin tai yhdessä – yhä pidempään.

Pelit opettavat sääntöjä ja yhdessä toimimista

Pelien vaatima yhdessä toimiminen on hyvää harjoitusta sosiaalisuuteen, leikin sääntöihin ja yhdessä tekemiseen. Pelisääntöjen sijaan säännöt yhdessä toimimisesta korostuvat – pelejä pelataan vielä useammin ”omilla säännöillä”. Myös aikuisen rooli lasten sosiaalisessa kanssakäymisessä on tärkeää. Aikuiset asettavat rajat lapsille, rajat sille, miten yhdessä tulee toimia ja miten toista pitää huomioida. Rajojen asettaminen tuo myös turvallisuutta lasten väliseen kanssakäymiseen.

Yhdessä leikkiminen tulee mukaan myös roolileikkeihin

Yhdessä leikkiminen näkyy myös roolileikkien laajentuessa yhteisiksi leikeiksi. Hyvä esimerkki yhteisöllisestä roolileikistä on perheleikki: ”Nyt minä olen äiti, sinä olet lapsi ja pikkusisko on isä”. Yhteisölliset roolileikit eivät ole aina vain lasten välisiä leikkejä, vaan aluksi he usein kaipaaavat myös aikuista osallistumaan yhteiseen leikkiinsä. Myöhemmin sosiaalisten taitojen kehittyessä ja leikin pelisäännöt opittuaan halu leikkiä ”lasten kesken” korostuu. Luovuus kukoistaa ja erilaiset käsitteet tulevat tutuiksi

Lapset rakastavat käsillä tekemistä

Askarteleminen on lapsesta aivan ihanaa, sillä hän näkee kädentaitojensa konkreettiset tulokset välittömästi. Käsien hienomotoriikan kehittyessä myös kiinnostus luovuutta vaativiin leluihin ja peleihin lisääntyy. Lapsi ei enää opi ainoastaan mallista, vaan myös kokeilemalla - onnistuen ja erehtyen. Värien ja muotojen oppiminen sekä kirjainten ja numeroiden tunnistaminen kiinnostavat ja aika saa merkityksensä – aamulla, illalla, huomenna, kohta jne.

Hyvä leluja leikki-ikäisille

HYVIÄ LELUJA 3-5-VUOTIAILLE

  • Muistipelit
  • Yksinkertaiset pelit yhdessä tekemisen ja leikin sääntöjen oppimiseen
  • Askartelutarvikkeet
  • Roolileikkeihin liittyvät lelut
  • Ruokalelut, nuket jne.
  • Rakennussarjat

Osta leikki-ikäisten lelut täältä.


Tuoteryhmät

Omat tiedot

Ostoskorisi on tyhjä

Omat tiedot

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit