Lelut & oppiminen: vauvat (alle 1 vuotta)

Perusluottamuksen rakentuminen kehityksen perusta

Lapsen ja aikuisen varhainen, lämmin vuorovaikutus ja hyvä perushoito luovat pohjan vauvan kehitykselle sekä perusluottamuksen rakentumiselle. Erilaiset sylileikit, körötykset, laulut, lorut ja riimitykset ovat alku leikin ja kielen kehittymiselle . Mitä pienempi lapsi on sitä enemmän hän tarvitsee leikkiin aikuista. Vauvan ensimmäiset tutkimuskohteet ovat oma ja hoitajan keho. Erityisesti vauva on kiinnostunut ihmisen kasvoista. Kasvoja tarkkailemalla vauva oppii tulkitsemaan ilmeitä ja eleitä. Vauvan kanssa on hyvä keskustella jo aivan alusta lähtien. Vuorovaikutteinen kommunikointi, jossa aikuinen juttelee ja välillä odottaa vauvan ”vastausta” tukee sosiaalisten taitojen ja kielen kehittymistä.

Aistien ja motoriikan kehittyminen

Ensimmäisen ikävuoden aikana kehittymisen pääpaino on aistien ja motoriikan, kuten esimerkiksi tarttumisen kehityksessä. Suuri osa pienen vauvan taidoista on synnynnäisiä heijasteita eli refleksejä, jotka katoavat ensimmäisen elinvuoden aikana. Vauva ei kuitenkaan ole passiivinen vaan aistii ympäristöään monin tavoin ja reagoi siihen aktiivisesti. Lapsen lähelle on hyvä asettaa erilaisia katseluleluja kuten värikkäitä mobileja, jotka kannustavat lasta tavoittelemaan lelua ja liikkumaan. Esillä olevia leluja ja niiden sijaintia kannattaa myös vaihdella, jotta vauva ei kyllästy.

Vauva tutustuu ympäröivään maailmaan katsellen ja kosketellen. Hän käyttää paljon suutaan ja huuliaan esineitä ja maailmaa tutkiessaan. Tästä syystä vauvojen lelujen täytyy olla ehdottoman turvallisia. Liian pienet lelut tai lelujen osat voivat aiheuttaa tukehtumisvaaran. Leluista ei myöskään saa irrota mitään kemikaaleja.

Vauva oppii tunnistamaan ääniä

Ensimmäisien kuukausien aikana vauvan suurin haaste on oppia paikallistamaan äänet tarkasti. Tätä taitoa voimme harjoitella esimerkiksi helistimellä ravistaen sitä, odottaen ja ravistaen uudelleen. Hyvää harjoitusta on myös jutteleminen vauvalle. Tärkeää on myös antaa vauvalle tilaisuuksia reagoida keskusteluun, näin harjoitellaan vuorovaikutuksellisuutta. Vauva myös seuraa tarkasti katsettasi, kun puhut. Tällä tavalla vauva oppii yhdistämään sanat oikeisiin esineisiin.

Noin kolmen kuukauden ikäinen vauva odottaa tuttuihin tekoihin liittyviä ääniä, esim. leluun liittyvät äänet. Puolen vuoden ikäinen vauva osaa yhdistää äänet kasvoihin ja muistaa erilaisia ääniä. Vauva osaakin tunnistaa ääniä hyvin, mutta äänien tuottaminen on vielä vaikeaa. Lelujen osalta on tärkeää, ettei niiden tuottamat äänet ole liian kovia ja vaurioita lapsen kuuloa.

Vauva opettelee ymmärtämään oman kehonsa suhdetta ympäröivään maailmaan

Oppimisen näkökulmasta vauvalle ei ole tärkeintä, mitä hän oppii, vaan se, että hän ymmärtää pystyvänsä aiheuttamaan tapahtumia; hänen tekonsa vaikuttavat ulkomaailmaan. Esimerkiksi helistintä heiluttaessaan vauva oppii heilutuksen ja helistimestä kuuluvan äänen välisen yhteyden. ”Hei, minä aiheutan tuon äänen!” Tärkeää vauvan oppimiselle ovat myös riittävät toistot. Pieni vauva oppii lähes kaiken harjoittelemalla samaa asiaa yhä uudelleen ja uudelleen. Toistot luovat vauvalle myös turvallisuutta. Tästä syystä lelut, jotka tekevät aina saman asian, tukevat vauvan kehittymistä ja oppimista.

Lapsi opettelee liikkumista

Noin puolen vuoden iässä lapsi oppii istumaan. Silloin hänen kätensä vapautuvat yhä enemmän leikkiin ja vauva on innokas tarttumaan kaikkeen, mihin ylettyy. Kaiken käteen saadun lapsi tutkii mielellään suullaan.

Pian käsien ulottuvilla olevat esineet eivät kuitenkaan lapselle riitä, vaan hän haluaa tutkia maailmaa yhä laajemmalla sektorilla. Lapsi onkin erittäin kiinnostunut ympäristöstään. Aikuisena sinun on hyvä rohkaista lasta liikkumaan.

Lapsen tavoittelemien lelujen asettaminen käden ulottumattomiin motivoi lasta kurkottamaan lelua ja edelleen ryömimään lelun saavuttaakseen. Myös pallo on erinomainen lelu, jonka avulla lapsi oppii paitsi heittämään myös tavoittelemaan sitä liikkuen.

Erilaisten tavaroiden ja pintojen tunnustelu auttaa lasta hahmottamaan ja ymmärtämään ympäröivää maailmaa. Pieni lapsi oppii uusia asioita lähinnä havaintojensa ja toimintansa avulla.

Ensimmäiset askeleet...

Ensimmäisen syntymäpäivän tienoilla vauva kiinnostuu kävelystä. Kävelyn oppimista tukevat työnnettävät kärryt, kuten taaperokärryt. Kärryt antavat lapselle tuen harjoitella tasapainoa ja askeleita. Taaperokärryjen avulla lapsi voi tutkia maailmaa kävellen, vaikka ei siihen vielä ilman tukea pystyisikään. Kun kävely sujuu itsekseen, lapsi innostuu puolestaan vetämään esineitä perässään. Silloin kaikki perässä vedettävät lelut kiinnostavat työnnettävien lelujen ohella lasta.

...ja sanat

Ensimmäisen ikävuoden lopussa tai toisen ikävuoden alkupuolella lapsi oppii myös tuottamaan itse sanoja. Yksinkertaisten ja värikkäiden kuvakirjojen katseleminen ilahduttaa lasta. Kuvien osoittaminen ja niiden nimeäminen auttaa lasta oppimaan uusia sanoja.

Vauvalle sopivia leluja

ALLE 1-VUOTIAALLE SOPIVIA LELUJA

  • Helistimet 

Helistin auttaa lasta tartuntaotteen kehittymisessä ja syy-seuraussuhteen ymmärtämisessä. Ensimmäisten helistimien tulisi olla kevyitä ja hyvin tasapainossa pysyviä.

  • Pehmolelut

Pehmolelut luovat vauvalle turvallisuutta.

  • Mobilet 

Auttavat vauvaa kohdistamaan katsettaan ja seuraamaan liikkuvaa esinettä. Erityisesti mobilet, jotka ovat kirkkaan värisiä, kiinnostavat vauvoja. Myös mobileihin liittyvät äänet innostavat lapsia seuraamaan liikettä. Vauvat myös kurkottavat mobilen osia, mikä kehittää käden ja silmän välistä koordinaatiota.

  • Leikkimatot 

Auttavat lasta kehittämään motorisia taitoja ja koodinaatiota. Leikkimatolla vauva oppii myös syy-seuraussuhteen syntymisen: ”Heilautan tätä, ääni kuuluu. Painan tästä, rapina kuuluu. Osun kädelläni tähän, esine alkaa heilua jne.”

  • Tarttumislelut 

Kehittävät tartuntaotetta. Vauvat myös mielellään tutkivat suullaan tartuntalelujen erilaisia pintoja ja materiaaleja.

  • Värikkäät lelut 

Vauvat seuraavat mielellään esineitä, jotka ovat värikkäitä tai joissa on suuria värikontrasteja.

  • Muotolaatikot ja -alustat 

Lapsi oppii laittamaan esineitä tarkasti paikoilleen kehittäen samalla ongelmanratkaisukykyä.

  • Palikat 

Lapsi voi harjoitella käden ja silmän koordinaatiota rakentamalla torneja.

  • Kuvakirjat 

Kirjaa voi katsella, osoitella kuvia ja opetella uusia sanoja.

  • Taaperokärry 

Auttaa lapsen kävelemään oppimisessa ja motoristen taitojen kehittymisessä.

  • Pallot 

Pyörimisliikkeen oppiminen. Tarttuminen ja hahmottaminen.

Osta vauvojen lelut täältä.


Tuoteryhmät

Omat tiedot

Ostoskorisi on tyhjä

Omat tiedot

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit