Motorisella kehityksellä tarkoitetaan liikkeiden kehitystä. Lapsi oppii ensin hallitsemaan päätään, sitten vartalon ja käsien lihaksia. Lopuksi opitaan jalkojen lihasten hallinta. Liikkeet ovat aluksi kokonaisvaltaisia ja kehittyvät vähitellen eriytyneiksi liikkeiksi.
Varhaisessa vuorovaikutuksessa tapahtuva koskettelu ja hoiva auttavat vauvaa muodostamaan kuvaa itsestään ja hahmottamaan omaa kehoaan. Oma keho on myös vauvan ensimmäinen tutkimuskohde. Vähitellen kehittyvä käsitys omasta kehosta eli kehonkaava on lähtökohta muulle oppimiselle. Esim. ympäristön hahmottaminen lähtee liikkeelle omasta kehosta käsin.
Sensomotorisella kehityksellä tarkoitetaan sitä, että lapsi oppii aistiensa avulla reagoimaan ympäristönsä ärsykkeisiin. Vauva esimerkiksi kääntää päätään ääntä kohti tai tavoittelee kädellään värikästä lelua. Leikin ja liikkumisen avulla lapsi tulee vähitellen tietoiseksi omasta kehostaan ja oppii hallitsemaan liikkeitään.
Lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen kannalta monipuolinen liikunta on tärkeää. Motoristen taitojen kehittyminen tukee lapsen itsetuntoa ja minäkuvaa. Hyvä kehon hallinta auttaa selviämään tavallisista päivittäisistä toiminnoista vaivatta.
PERUSLIIKUNTATAIDOT
Perusliikuntataidot jaetaan tasapainotaitoihin, liikkumistaitoihin ja käsittelytaitoihin
Perusliikuntataitojen harjoitteluvaihe on voimakkaimmillaan leikki-iässä eli 2-7-vuotiaana. Monet liikuntaleikit tukevat monipuolisesti eri taitojen harjoittelua ja vahvistavat fyysisiä ominaisuuksia.
HIENOMOTORISET TAIDOT
Hienomotoriikka on liikkeiden hienosäätöä eli pienillä lihaksilla tehtyjä liikkeitä, jotka vaativat sorminäppäryyttä ja silmän ja käden yhteistyötä. Lapsen kehitys on kokonaisvaltaista, ja hienomotoriikka kehittyy yhdessä muiden motoristen taitojen kanssa. Noin vuoden iässä lapsi alkaa esim. harjoitella syömistä itse , oppii rakentamaan muutaman palikan tornin ja kääntämään kirjan sivuja. Taidot karttuvat leikin ja toiminnan myötä. Hyvät hienomotoriset taidot ovat tärkeitä kirjoittamisen oppimiselle.
Vinkkejä lapsen motoristen taitojen tukemiseen
Motoristen taitojen kehittymistä tukevia leluja