Tekemistä talvilomalle

Tänä talvena olemme saaneet nauttia täysin rinnoin lisääntyvästä valosta, valtavista lumikinoksista ja kirpeistä pakkaspäivistä! Tuleva talvilomakin siintää sopivasti näköpiirissä, mutta sama kiperä kysymys alkaa pyöriä yhden jos toisenkin pääkopassa: mitä kivaa voisi lomalla tehdä koko perheen voimiin? Jos hiihtoladut ja pulkkamäet kaipaavat muutakin mukavaa puuhaa rinnalle, olehan kuulolla! Leikkienillä on nimittäin innostavia ideoita koko perheen talviloman ratoksi.

Näyttävän jäälinnan rakentaminen

Jos pakkanen paukkuu, rakenna näyttävä jäälinna vaikka omaan pihaan! Kauniista ja värikkäistä jäätiilistä koostuvat jäälinnat ovat ehdoton hitti tälle talvelle. Jäälinnan lisäksi jääpaloista voi myös loihtia suloisia jäälyhtyjä tai uniikkia jäätaidetta. Käytä luovuutta! Jäätiilien valmistaminen on sangen helppoa: lisää vettä tyhjään maito- tai mehutölkkiin. Veteen voi halutessaan laittaa myrkytöntä väriainetta, kuten mustikkamehua tai vesiväriä. Tämän jälkeen tölkit jätetään ulos jäätymään.

Koukuttava koirapeli koko perheelle

Sillä aikaa, kun jäätiilet jäätyvät ulkona pakkasessa, on mukava siirtyä sisälle lämmittelemään ja viettämään leppoisia tuokioita lautapelien parissa. Jos mielit perinteisten pelien rinnalle jotakin uutta ja mukaansatempaavaa, SmartGames Walk the Dog vastaa tismalleen tähän tarpeeseen. Walk the Dog on hauska logiikkapeli, jonka hauskat hahmot innostavat kokeilemaan, mihin asti oma päättelykyky riittää. Pelin tavoitteena on saada neljä koiraa ulkoilemaan puistoon (eli pelilaudalle) siten, että koirien välissä on tarpeeksi tilaa! Pelissä on 80 toinen toistaan kiperämpää haastetta. Heittäydy mukaan hulvattomaan peliin, mutta käy ensin tutustumassa peliin täällä!

Kehittävissä palapelisalkuissa riittää tutkittavaa

Kun aikuiset kaipaavat pientä hengähdystaukoa, kaivakaa esiin kätevät palapelisalkut, joiden parissa vierähtää tovi jos toinenkin! Janod Sininen hetki palapelisalkku sisältää upean palapelin, johon on kuvattu kaunis lumikuningatar hämärtyvässä illassa. Kuvasta voi löytää paljon hienoja yksityiskohtia, joissa riittää tutkittavaa! Janod Lumi palapelisalkku puolestaan sisältää palapelin, johon on kuvattu hauska eläinten lumileikki. Värikäs talvimaisema rakentuu pala palalta ja samalla hienomotoriikka harjaantuu. Molemmat palapelit on pakattu kivoihin salkkuihin, joiden sisällä palat pysyvät hyvässä tallessa! Tutustu palapelisalkkuihin lisää täällä.

Hauskat ompelunuket tutustuttavat ompelun saloihin

Lomalla ehtii viimeistelemään keskeneräiset puserot ja villasukat. Leikkienin Ompelunuket ovat oiva tapa tutustuttaa myös lapsi käsitöiden ja ompelun saloihin turvallisesti ilman neulaa. Lapsi voi valita hauskoista asuista mieleisen asun ja ommella sen nuken päälle! Ompeluleikin kuvia on helppo yhdistää toisiinsa pujottelemalla naruja reikien läpi. Narut on myös helppo purkaa pois, joten kuvat voi ommella yhä uudestaan! Ompelunuket saavat lapsen mielikuvituksen liikkeelle ja kehittävät samalla hienomotorisia taitoja. Katso täältä lisätietoja.

Tiedeseikkailu luo oivaltamisen iloa

Entä miltä kuulostaa jännittävä tiedeseikkailu omassa kodissa? Oppi&ilo Tiedeseikkailu ihminen pitää sisällään 23-sivuisen tietokirjan sekä ison palapelin. Ihmiskeho on varsin kiehtova kokonaisuus, jonka toiminta kiinnostaa lasta pienestä pitäen. Tietokirjassa on kuusi osa-aluetta: tutkimisen taidot, hengitys ja sydän, ruoansulatus, kuulo- ja näköaisti, maku- ja hajuaisti sekä tunto- ja tasapainoaisti. Jokaiseen osa-alueeseen sisältyy kiintoisa tarina sekä helposti toteutettavia tutkimuksia. Anna lapsen kokeilla ja soveltaa omia ideoitaan. Näin syntyy oivaltamisen ilo ja keksimisen riemu! Kirja on vallan mainio väline perheen yhteiseen tekemiseen. Lue lisää Tiedeseikkailusta täältä.

Löytyikö teidän perheelle sopivaa tekemistä näiden vinkkien myötä? Leikkien toivottaa ihanaa, touhuntäyteistä talvilomaa!

Tuoteryhmät

Omat tiedot

Ostoskorisi on tyhjä

Omat tiedot

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit