Puuhavinkit syyslomalle

Lasten syysloma lähestyy ja on aika miettiä mukavaa tekemistä koko porukalle! Poimi tästä ideat koko perheen yhteisiin hetkiin sekä kivat vinkit itsenäiseen puuhasteluun

Jos perinteinen syyslomareissu jää tänä vuonna väliin, me kannustamme perheitä ottamaan ilon irti yhteisestä ajasta kotona. Lämpimiä lapsuusmuistoja voidaan luoda myös kotona, vaikka yhteisen pelipöydän ympärille kerääntymällä. Tässä muutamia suosikkipelejämme sekä lautapelien klassikoita!

Lautapeliopas arvioi uutuuspeli Froggitin ja arvion perusteella tässä pelissä on ainesta jopa klassikoksi. Lue Lautapelioppaan peliarvio täältä. Pelin idea on johdattaa oma sammakkoperhe lammen toiselle rannalle. Mutta varo, ettei lammessa vaaniva kala säikäytä sammakkojasi takaisin lähtöpaikkaan! Peli etenee shakin omaisesti lumpeenlehdeltä toiselle pomppien. Pelissä on kaksi erilaista peliversiota, joista haastavammassa mukaan tulee täysin uudenlainen strateginen puoli! Froggit on ensimmäinen yhdessä pelattava peli logiikkapeleistään tunnetulta SmartGamesilta.

SmartGames-pelisarja täydentyi syksyllä myös usealla yksinpelattavalla uutuudella. Shooting Stars innostaa koko perheen laittamaan hahmotuskyvyn testiin! Kuka pääsee haasteissa pisimmälle? Pelin juju piilee väriä vaihtavissa tähdissä! Yksinpelattavat pelit toimivat loistavasti myös yhteistoimintapeleinä: haasteita ratkotaan yhdessä pohtien.

Leikkien Match Madness -pelistä on muodostunut muutamassa vuodessa meidän ja asiakkaittemme ehdoton suosikki! Tämä nopeatempoinen hahmottamispeli saa myös teinit pelipöydän ääreen! Pelin saa nopeasti käyntiin ja pelin keston voi itse määritellä. Hullun hauska hahmottamispeli on varmasti tänäkin jouluna yksi myydyimmistä perhepeleistämme.

Lautapelihyllystämme löydät myös suomalaisten pelisuosikit Afrikan tähdestä Kimbleen ja Junior Carcassonnesta Aliaksen eri variaatioihin! Tutustu lautapelivalikoimaan täällä.

Lautapelien lisäksi syyslomalla on hauska puuhastella pulmakuutioiden parissa! Muistatko Happy Cube pulmakuutiot 90-luvulta? Pulmakuutiot ovat tehneet paluun yhtä kutkuttavan koukuttavana kuin muutama vuosikymmen sitten! Rakenna kuutio kuudesta pehmopalasta tai yhdistä kuutioiden osia isommiksi rakennelmiksi lisätäksesi haastetta! Pulmakuutioita on neljää eri vaikeusastetta, joista jokaisessa vielä kuusi eriväristä ja vaikeustasoltaan erilaista pulmakuutiota. Mikä on sinun tasosi: Junior Original, Pro vai Expert?

Myös palapelien kokoaminen on mukavaa ajanvietettä ja aivojumppaa kaiken ikäisille. Palapelien kokoaminen vahvistaa tuntoaistia, näönvaraista hahmottamista, motoriikkaa ja silmä-käsi-yhteistyötä, ja niiden kokoamisesta hyötyvät myös ikäihmiset. Palapelien parissa eri sukupolvet voivat kohdata luontevalla tavalla. Valikoimistamme löydät laajan valikoiman palapelejä lapsille, nuorille ja aikuisille. Pikkuhiljaa koottava suuri palapeli voi olla koko perheen yhteinen lomaprojekti! Haastavat Escape Room -palapelit ovat koukuttaneet henkilökuntamme! Palapeliä kootessa ja haasteita ratkoessa vierähtää monta mukavaa iltaa!

Värityskirjat, puuhakirjat ja puuhakorttipakat ovat hyvää lomatekemistä niin kotona kuin tien päälläkin. Kynäpuuhat on helppo pakata mukaan myös lomareissulle: mielekästä tekemistä takapenkille tai mukaan vaikka mökille. Oppi&ilo-sarjasta löytyy teemat isoille ja pienille kynänkäyttäjille. Satukustannuksen Miina ja Manu ovat lasten suosikkeja vuodesta toiseen. Tutustu vaihtoehtoihin täällä ja tilaa lomatekemistä nyt!

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

TOIMITUSEHDOT

Päivitetty 21.11.2019

Yleiset sopimusehdot

Leikkien.fi on Leikkien Group Oy:n (y-tunnus 2012175-8) ylläpitämä verkkokauppa. Näitä sopimusehtoja sovelletaan Leikkien Group Oy:n ja sen asiakkaiden välisessä kaupankäynnissä.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa lisäämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalveluissa tai yhteisölaskulla. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Verkkokaupan hinnat sisältävät arvonlisäveron.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Checkout Finland Oy, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat pankki-, kortti- ja mobiilimaksut sekä lasku- ja osamaksupalvelut. LIsäksi käytössä on Klarna lasku ja osamaksu. Kunnille ja seurakunnille tarjoamme maksutavaksi yhteisölaskun. Painamalla ”Tilaa” painiketta hyväksyt Leikkien.fi verkkokauppa yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Asioidessasi asiakaspalvelussamme pidäthän aina mahdollisen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi toimitustavan.

Toimitusaika

Toimitusaikamme on 1-3 arkipäivää. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme 10,00 eur toimitus- ja käsittelykuluja.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä 14 päivän kuluessa Leikkien asiakaspalveluun. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.

Leikkien Group Oy
Sarankulmankatu 12
33900 TAMPERE
leikkien@leikkien.fi
puh. 045 123 3450
y-tunnus: 2012175-8