Vinkit kesäisiin ulkoleikkeihin

Kesällä on kiva leikkiä ulkona raittiissa ja lämpimässä ilmassa. Ulkoleikeissä lapset oppivat kehonsa hallintaa, saavat hyvin liikuntaa, ja mikä parasta usein myös uusia ystäviä. Ulkoleikkejä on kiva leikkiä myös koko perheen kesken. Miten sujuukaan äidiltä tai isältä esimerkiksi naruhyppy?

HIPPALEIKIT

Leikitäänkö teillä hippaa, littaa vai ollaanko kenties nattasilla? Hippaleikin nimitykset vaihtelevat eri puolella Suomea murrealueista riippuen. Säännöiltään yksinkertainen leikki, jossa juostaan karkuun takaa-ajajaa viehättää edelleen ja sopii hyvin aikuisten ja lasten yhteiseksi leikiksi. Erityisesti pienet lapset nauttivat hykerryttävästä jännityksestä, joka syntyy, kun aikuinen koettaa ottaa lasta kiinni. Isommat lapset taas leikkivät hippaa monin eri muunnoksin.

Haarahippa
Kiinniottaja koettaa saada toiset kiinni. Kiinnisaatu jähmettyy seisomaan jalat levällään. Vapaana juoksevat leikkijät voivat pelastaa kiinniotettuja ryömimällä näiden jalkojen välistä.

Banaanihippa
Banaanihippaa leikitään kuten haarahippaa, mutta paikalle jähmetytään tikkusuorana kädet ylhäällä pään päällä yhteen liimattuna. Vapaana juoksevat leikkijät pelastavat kiinniotettuja "kuorimalla banaanin" eli levittämällä yhteen liimatut kädet ylhäältä alas.

Puu, kivi, silta - hippa
Kiinniottaja koettaa saada kosketettua toisia leikkijöitä. Koskettaessaan leikkijää hän sanoo millaiseksi leikkijä jähmettyy: puu - seisotaan suorana, kivi – mennään matalaan kyyryyn ja silta – seisotaan haara-asennossa. Vapaana juoksevat leikkijät voivat pelastaa jähmettyneitä. Puu pelastetaan juoksemalla puun ympäri, kivi pelastetaan hyppäämällä pukkihypyllä kiven yli ja silta pelastetaan ryömimällä jalkojen välistä. Tämä juoksuleikki toimii siis myös muistiharjoituksena!

LUONTOLEIKIT

Kesäinen luonto antaa monia mahdollisuuksia erilaiseen puuhailuun ja leikkimiseen. Ulkona voidaan leikkiä liikuntaleikkejä, jotka vaativat paljon tilaa. Luonnonmateriaaleja voidaan hyödyntää myös erilaisissa hoksaamista ja huomiokykyä vaativissa leikeissä.

Luonto-Kim
Leikkijät keräävät luonnosta asioita (määrä vaihtelee leikkijöiden iän mukaan), jotka asetetaan maahan piirrettyyn ruutuun. Leikkijät katsovat esineitä hetken ajan ja yrittävät painaa ne mieleen. Leikkijät sulkevat silmänsä ja leikinjohtaja poistaa yhden kerätyistä asioista ja piilottaa sen esim. selän taakse tai taskuunsa. Muut avaavat silmänsä ja yrittävät muistella, mikä asia puuttuu.

Etsintäleikki
Leikkijät voivat toimia yksin tai muodostaa joukkueen. Leikinjohtajalla on joko kirjoitettu luettelo tai konkreettinen esimerkki etsittävistä asioista, esim. männynkäpy, koivunlehti, kuusenoksa jne. Merkistä leikkijät lähtevät etsimään kyseisiä asioita. Nopein kerääjä voittaa leikin.

Varo käärmettä!
”Käärmeellä” on kädessään hyppynaru, josta hän pitää yhdellä kädellä kiinni. Käärme pyörii paikoillaan ja muut yrittävät hyppiä narun yli. Siitä, johon naru osuu, tulee uusi käärme keskelle. Saman leikin voi toteuttaa myös pitemmällä narulla niin, että molemmissa päissä on käärmeen liikuttaja, ja itse käärme (eli naru) luikertelee kiemuraisena maassa joko vaakatasossa tai ylös ja alas.

Peili
Peiliksi valittu leikkijä seisoo selin muihin leikkijöihin, jotka lähtevät liikkeelle samalta viivalta tarkoituksenaan ehtiä ensimmäisenä koskettamaan peiliä. Välillä peili kääntyy ympäri (katsomaan leikkijöitä) ja sen, jonka peili näkee liikkuvan, on palattava takaisin lähtöviivalle. Ensimmäisenä peiliä koskettanut pääsee seuraavaksi peiliksi.

Pallo paikalla
Pallo paikalla on muunnelma vanhasta tutusta kymmenen tikkua laudalla leikistä. Tikkujen tilalla on pallo, joka alussa potkaistaan pois paikaltaan. Ensimmäiseksi etsijäksi valittu lähtee hakemaan palloa ja muut juoksevat sillä välin piiloon. Kun pallo on paikallaan, pallon hakenut leikkijä huutaa ”pallo paikalla” ja lähtee etsimään muita. Löytäessään leikkijän etsijä ja leikkijä juoksevat pallon luokse ja etsijän ehtiessä ensin löydetty jää pallon luokse odottamaan josko joku onnistuisi pelastamaan hänet. Jos löydetty ehtii ensin, potkaisee hän pallon uudelleen pois paikaltaan ja menee takaisin piiloon. Löydetyn leikkijän voi pelastaa sellainen leikkijä, jota ei ole vielä löydetty potkaisemalla pallon pois paikoiltaan ja huutamalla ”kaikki pelastettu”. Leikki päättyy, kun kaikki leikkijät on löydetty ja pallo on paikallaan.

KESÄISTÄ ASKARTELUA

Kesäiset kortit
Muistatko vanhat kuivatuista kasveista kootut kasviot? Kuivatuista kukista lapset saavat helposti aikaiseksi myös kortteja ja tauluja. Kasvit kannattaa kerätä kauniilla säällä ja asetella kuivumaan sanomalehden väliin. Lehden päälle laitetaan painavia kirjoja tai kiviä painoksi. Kasvien kuivuttua kukilla voi elävöittää piirrosta tai maalausta tai ne voi liimata sellaisenaan ja koristella reunat tarroilla tai vaikka värikkäillä papereilla. Luontotutkijan salkku mahdollistaa myös oman kasvion tekemisen kauniiden puisten kansien väliin.

Sormivärimaalaus
Ulkona saa sotata! Lämpimänä kesäpäivänä voi hetkeksi heittää siisteyssäännöt nurkkaan ja ottaa esiin sormivärit! Ulkona ei ole väliä, vaikka maalia roiskuisikin paperin ulkopuolellekin. Hauskoja kuvia saa myös jalkapohjista ja jos saatavilla on riittävän iso paperi, lasta voi pyytää vaikka kävelemään paperin yli!

Luonnonmateriaaleista askartelu
Luonnosta löytyy paljon materiaalia askarteluun ja askartelun voi tehdä valmiiksi myös ulkona. Esimerkiksi erimuotoisista kivistä voi liimata ja maalata hahmoja, esimerkiksi leppäkerttuja, sammakoita tai vaikka peikkoja! Peikolle voi liimata vaikkapa heinistä hiukset ja isommat lapset voivat harjoitella kädentaitoja ompelemalla peikolle vaatteet! Tai kävyistä ja oksista voi tehdä eläimiä, tuttuja kotimaisia tai vaikka viidakon asukkaita!

Ulkoleluvalikoimaan pääset tutustumaan täällä.

Tuoteryhmät

Omat tiedot

Ostoskorisi on tyhjä

Omat tiedot

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit