Esikoululaisille (n. 6-vuotiaille)

Esikoululainen on innokas oppija! Oman osaamisen kehittäminen, kuten numeroiden ja kirjainten oppiminen, alkaa kiinnostaa myös lasta itseään. Oppimista edistävät lelut alkavat tietoisesti kiinnostaa kouluikää lähestyviä lapsia. Numeroita ja kirjaimia sekä laskemista ja kirjoittamista on helppo opetella leikkien, lelujen ja pelien avulla. Löydät täältä esikouluikäiselle sopivia leluja ja pelejä sekä monipuolisen valikoiman eskari-ikäisen tehtäväkirjoja.


Pelit kehittävät sosiaalisia taitoja monipuolisesti

Esikouluikää lähestyttäessä pelit ja pelisääntöjen oppiminen kiinnostavat lapsia yhä enemmän. Pelien pelaaminen yhdessä kehittää lapsen kykyjä toimia ryhmässä ja omien tunteiden hallitsemista. Lapsi oppii mm. muiden huomioonottamista, oman vuoron odottamista, keskittymistä ja tarkkaavaisuutta. Lasta on hyvä kannustaa pohtimaan ja etsimään itse ratkaisua erilaisiin tehtäviin. Näin tuetaan ajattelu- ja ongelmanratkaisutaitojen kehittymistä. Pelaamiseen liittyvä voittaminen tai häviäminen nostavat pintaan suuria tunteita. Näitäkin taitoja on hyvä harjoitella. :) 

Kehittävät lelut ja pelit eskari-ikäiselle

Noin 6-vuotiaalle esikoululaiselle sopivia leluja ovat erilaiset lelut mielikuvitusleikkeihin (nukkekodit, parkkitalot, eläinhahmot jne.), yhdessä ja yksin pelattavat pelit, askartelutarvikkeet, rakennussarjat (BRIO Builder, SmartMax-sarjan isommat setit), lukemisen ja laskemisen opettelemiseen liittyvät lelut, pelit ja kirjat sekä erilaiset ongelmanratkaisukyvyn kehittämiseen liittyvät pulmapelit, logiikkapelit ja tehtäväkirjat. 

Hyviä kaverilahjoja eskari-ikäiselle lapselle ovat mm. magneettiset SmartGames-matkapelit ja SmartGames IQ-pelit.

Lapsesi vanhetessa esikouluikäisestä löydät myös muut ikäryhmittäin lajitellut tuotteemme kätevästi "Ikä"-sivulta.

EMEK Scania paloauto 33 cm

EMEK Scania paloauto 33 cm

34,90 €
EMEK Scania Neste säiliöauto 33 cm

EMEK Scania Neste säiliöauto 33 cm

34,90 €
EMEK Scania Shell säiliöauto 33 cm

EMEK Scania Shell säiliöauto 33 cm

34,90 €
EMEK Teboil säiliöauto

EMEK Scania Teboil säiliöauto 33 cm

34,90 €
EMEK Kaukokiito jakeluauto 36 cm

EMEK Kaukokiito jakeluauto 36 cm

39,90 €
EMEK DB Schenker jakelurekka 72 cm

EMEK DB Schenker jakelurekka 72 cm

54,90 €
EMEK Kaukokiito jakelurekka 70 cm

EMEK Kaukokiito jakelurekka 70 cm

54,90 €
EMEK Neste täysperä säiliörekka 82 cm

EMEK Neste täysperä säiliörekka 82 cm

59,90 €
Quercetti Magneettinumerot 48 kpl

Quercetti Magneettinumerot 48 kpl

6,90 €
Quercetti Magneettikirjaimet 48 kpl

Quercetti Magneettikirjaimet 48 kpl

6,90 €
Quercetti Nuppiaskartelu Basic 60 kpl ja alusta

Quercetti Nuppiaskartelu Basic 60 kpl ja alusta

6,90 €
Quercetti Nuppiaskartelu Basic 100 kpl ja alusta

Quercetti Nuppiaskartelu Basic 100 kpl ja alusta

6,90 €
Quercetti Nuppiaskartelusalkku 280 kpl

Quercetti Nuppiaskartelusalkku 280 kpl

12,90 €
Quercetti Nuppiaskartelu 300 kpl ja 2 alustaa

Quercetti Nuppiaskartelu 300 kpl ja 2 alustaa

16,90 €
Leikkien Motivaatiotarrataulu, kukkaset

Leikkien Motivaatiotarrataulu, kukkaset

6,90 €
SmartGames Froggit, pakkaus

SmartGames Froggit

34,90 €
SmartGames Shooting Stars, pakkaus

SmartGames Shooting Stars

26,90 €
Leikkien Motivaatiotarrataulu, autot

Leikkien Motivaatiotarrataulu, autot

6,90 €
Muumi pelikortit

Muumi pelikortit

5,90 €
Oppi&ilo Maalaa vedellä MAATILA

Oppi&ilo Maalaa vedellä maatila -puuhakirja

8,90 €
Oppi&ilo Magneettipuuha Leikitään kirjaimilla

Oppi&ilo Magneettipuuha Leikitään kirjaimilla

19,90 €
Oppi&ilo Magneettipuuha Leikitään numeroilla

Oppi&ilo Magneettipuuha Leikitään numeroilla

19,90 €
Oppi&ilo Viskarilainen -puuhakortit, pakkaus

Oppi&ilo Viskarilainen puuhakortit

14,90 €
Oppi&ilo Eskarilainen -puuhakortit

Oppi&ilo Eskarilainen puuhakortit

14,90 €
Oppi&ilo Koululainen -puuhakortit

Oppi&ilo Koululainen 1 -puuhakortit

14,90 €
Oppi&ilo Pyyhittävä eskari edessä -puuhakirja

Oppi&ilo Pyyhittävä eskari edessä -puuhakirja

9,90 €
Oppi&ilo Pyyhittävä kohti koulua -puuhakirja

Oppi&ilo Pyyhittävä kohti koulua -puuhakirja

9,90 €
Oppi&ilo Kouluunmenijä puuhakorttipakka

Oppi&ilo Kouluunmenijä

14,90 €
Oppi&ilo Siirtotarrat, Ratko tarroilla

Oppi&ilo Siirtotarrat: Ratko tarroilla

9,90 €
Oppi&ilo Ärrän kierrän

Oppi&ilo Ärrän kierrän

9,90 €
Satukustannus Kohta eskarilainen tehtäväkirja

Kohta eskarilainen tehtäväkirja

5,90 €
Oppi&ilo Maalaa vedellä metsä

Oppi&ilo Maalaa vedellä metsä -puuhakirja

8,90 €
Satukustannus Miinan ja Manun aapinen

Satukustannus Miinan ja Manun aapinen

5,90 €
Satukustannus Väritä oma aapinen

Satukustannus Väritä oma aapinen

5,90 €
Satukustannus Miina ja Manu TA-VU-TA ja väritä

Satukustannus Miina ja Manu TA-VU-TA ja väritä

5,90 €
Oppi&ilo Tiedeseikkailu Ihminen palapeli ja kirja

Oppi&ilo Tiedeseikkailu ihminen palapeli ja kirja

17,90 €
Oppi&ilo Lasten Suomi palapeli ja kirja

Oppi&ilo Lasten Suomi palapeli ja kirja

17,90 €
Oppi&ilo Minä itse tiedän -pelikuutio

Oppi&ilo Minä itse tiedän -pelikuutio

14,90 €
Oppi&ilo Minä itse osaan kirjaimet -puuhakuutio

Oppi&ilo Minä itse osaan kirjaimet -pelikuutio

14,90 €
Leikkien Jätski

Leikkien Jätski

24,90 €
Leikkien Mikä yhdistää?

Leikkien Mikä yhdistää?

24,90 €
Leikkien Taiga

Leikkien Taiga

24,90 €
Leikkien Muodosta tarina

Leikkien Muodosta tarina

-59%
10,00 € 24,90 €
Leikkien Gnomes

Leikkien Gnomes

24,90 €
Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

TOIMITUSEHDOT

Päivitetty 21.11.2019

Yleiset sopimusehdot

Leikkien.fi on Leikkien Group Oy:n (y-tunnus 2012175-8) ylläpitämä verkkokauppa. Näitä sopimusehtoja sovelletaan Leikkien Group Oy:n ja sen asiakkaiden välisessä kaupankäynnissä.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa lisäämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalveluissa tai yhteisölaskulla. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Verkkokaupan hinnat sisältävät arvonlisäveron.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Checkout Finland Oy, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat pankki-, kortti- ja mobiilimaksut sekä lasku- ja osamaksupalvelut. LIsäksi käytössä on Klarna lasku ja osamaksu. Kunnille ja seurakunnille tarjoamme maksutavaksi yhteisölaskun. Painamalla ”Tilaa” painiketta hyväksyt Leikkien.fi verkkokauppa yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Asioidessasi asiakaspalvelussamme pidäthän aina mahdollisen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi toimitustavan.

Toimitusaika

Toimitusaikamme on 1-3 arkipäivää. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme 10,00 eur toimitus- ja käsittelykuluja.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä 14 päivän kuluessa Leikkien asiakaspalveluun. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.

Leikkien Group Oy
Sarankulmankatu 12
33900 TAMPERE
leikkien@leikkien.fi
puh. 045 123 3450
y-tunnus: 2012175-8