Nämä kaksi tärkeää seikkaa kannattaa painaa mieleen, kun opetat lapselle saksien käyttöä ja leikkaamista. Kun esittelet lapsellesi sakset, opeta ensin oikea saksiote ja leikkaamissuunta.
Sakset ovat kädessä niin, että peukalo on ylemmässä saksilenkissä eli helppo muistisääntö: peukku ylöspäin!
Terät suunnataan itsestä poispäin.
Innostuitko aiheesta? Jatka lukemista!
Näiden kahden muistisäännön lisäksi myös leikattavalla paperilla on merkitystä, kun opetellaan saksien käyttöä. Hieman paksumman paperin leikkaaminen on aluksi helpompaa kuin ohuen. Pienestä (A5 tai A6) paperista on sujuvampi leikata, koska siitä on helpompi pitää kiinni.
Ensimmäiset leikkauspuuhat ovat tietenkin hauskoja ja helppoja! Tarkoituksena on harjoitella saksien kiinni-auki-liikettä. Tee lapselle muovailuvahasta pötköjä, joita hän voi ”napsauttaa” saksilla poikki. Tai anna hänen leikata pätkiä pilleistä, oljenkorsista, langasta tai pahvisuikaleista. Siitä on hyvä edetä silppuamaan paperipaloja pieniksi. Kiva leikkauspuuha on paperin hapsuttaminen. Voit myös leikata lapselle valmiiksi hapsuja, jotka hän katkaisee saksilla. Naps, naps!
Lapsen motoriikka on kokonaisvaltaista, joten saatat huomata hänen suunsa aukeavan ja sulkeutuvan samassa tahdissa, kuin sakset avautuvat ja sulkeutuvat!
Jopa 2-vuotiaan kanssa voi alkaa saksien käytön harjoittelun, kun muistaa huolehtia turvallisuudesta. Lapselle kannattaa alusta asti opettaa ohjeet saksien oikeaan käyttöön.
Leikkaaminen on erinomainen keino kehittää hienomotorisia taitoja. Lapsen kannattaa antaa tehdä paljon erilaisia puuhia ja askarteluja, joissa hän saa leikata saksilla.
TILAA UUTISKIRJEEMME! Täytä sähköpostiosoitteesi alle ja saat vinkit suoraan sähköpostiisi! :)