Tutkimukset sen todistavat ja mieli sekä keho kertovat: luonnossa oleilu sekä virkistää että rauhoittaa. Ja mikä parasta, luonnossa liikkumisen myönteiset vaikutukset tuntuvat heti! Kun arki takkuaa, kiire kolkuttaa ja lapset hyppivät hillittöminä tai ovat vajonneet velttoina ruutujen maailmaan, pakkaa voileivät ja mehut reppuun ja mars metsään koko konkkaronkka! Vaikka lähipuistoon, jos luonnonmetsä on vaikeammin saavutettavissa.
Hyvä vastustuskyky auttaa meitä pysymään terveempinä. Kukapa haluaisi sairastaa flunssaa tai mahatautia ja allergiatkin pitäisi mielellään loitolla!
Yksi keino vahvistaa vastustuskykyä on olla monipuolisesti kosketuksissa luontoon. Erityisesti metsässä ja maatalousympäristössä on runsaasti luonnon hyviä mikrobeja, joiden ansiosta saatamme pysyä terveempinä. Multa kynsien alla voi siis olla terveysteko!
Oletko muuten tutustunut metsämikrobeja sisältävään kotimaiseen Metsä muovailuvahaan?
Lähiluonnossa liikkumista varten sinun ei tarvitse olla kokenut retkeilijä tai kasvien erityistuntija. Riittää, kun järjestät aikaa luontoretkelle. Päälle puetaan ulkoiluun sopivat vaatteet, joita ei tarvitse varoa kivillä kiipeillessä tai puunrungoilla pomppiessa.
Luonnossa on tilaa juosta, hyppiä ja kiipeillä. Jokaiselle löytyy tekemistä eikä tarvitse jonotella omaa vuoroaan. Metsään sopii ääntä ja liikettä. Turhat varoittelut voi unohtaa. Pienet mukkelis makkelis -menot kuuluvat asiaan! Epätasaisessa maastossa eteneminen on todellista “kokovartaloliikuntaa”, joka tekee hyvää lihaskunnolle, kestävyydelle ja tasapainolle.
Eväät kuuluvat luontoretkelle, olipa se sitten kuinka lyhyt tahansa. Ulkona tavallinen leipäkin maistuu paremmalta! Eväshetken elämyksellisyys vahvistaa lapsen ja aikuisen välistä yhteenkuuluvuutta ja antaa ihania yhteisiä muistoja.
Lähde luontoretkelle! Se on terveysteko, josta hyötyy koko perhe!
Lähde: WWF-lehti 1/2020
Psssst! Täytä alle sähköpostiosoitteesi ja saat vinkit suoraan sähköpostiisi! :)