Tehtäväkirjat ja puuhakortit

Tehtäväkirjat ja puuhakortit ovat lapselle mieluisaa puuhaa ja houkuttavat tarttumaan kynään. Sokkelot, täydennettävät piirrokset, pulmatehtävät, kirjain- ja sanaleikit, ristikot; jokaiselle löytyy tekemistä oman ikätasonsa ja taitonsa mukaan. Tehtäväkirjat ja -kortit ovat kivaa ja opettavaista ajankulua kotiin, lapsiryhmille ja kouluun. Ja ovat myös mainiota matkatekemistä! Mahtavasta valikoimasta löytää aikuinenkin omat suosikkinsa!


Tehtäväkirjoja ja puuhakortteja lapsille

Pienet lapset saattavat odottaa malttamattomina esikoulun tai koulun alkamista. Ennen sitä on kiva harjoitella ihan itsekseenkin erilaisten tehtävien tekemistä ja leikkiä koululaista! Jos puuvärit ja lyijykynä eivät aina houkuta, kynän käyttöön voi innostaa myös Oppi&ilo -sarjan poispyyhittävät tehtäväkirjat ja -kortit. Näissä tehtävät tehdään tussilla, jonka jäljen voi pyyhkiä pois paperilla. Ja tehtävät voi tehdä aina uudelleen ja uudelleen!

Tehtäväkirjojen ja –korttien aihepiiri on huikea. Pienten lasten piirrostehtävien parissa harjoitellaan kynän käyttöä ja motoriikkaa. Sitten tutuksi tulevat kirjaimet, numerot ja pikku laskutoimitukset. Lapsi voi harjoitella ristikoiden täyttöä ja ratkoa pulmatehtäviä. Tehtävien kautta opitaan kellonaikoja, kertotaulua ja englantia. Tehtäväkortit ja –kirjat tarjoavat loistavaa ajanvietettä ja aivojumppaa niin kotiin, viskareille, eskareille kuin koululaisillekin.

Valikoimistamme löytyvät myös perinteiset värityskirjat kaikenikäisille lapsille.

Tuotteet 101-108 / 108

Hurjan hauskat kotitehtävät Kirjoitusharjoituksia Hurjan hauskat kotitehtävät Kirjoitusharjoituksia

Hurjan hauskat kotitehtävät Kirjoitusharjoituksia

9,90 €
Oppi&ilo Veikeät veijarit -puuhakortit Oppi&ilo Veikeät veijarit -puuhakortit
-33%

Oppi&ilo Veikeät veijarit -puuhakortit

9,95 € 14,90 €
Oppi&ilo Puuhapinkka -puuhakortit Oppi&ilo Puuhapinkka -puuhakortit
-33%

Oppi&ilo Puuhapinkka -puuhakortit

9,95 € 14,90 €
Oppi&ilo Kynäniekka -puuhakortit Oppi&ilo Kynäniekka -puuhakortit
-33%

Oppi&ilo Kynäniekka -puuhakortit

9,95 € 14,90 €
Ryhmä Hau Valmiina toimintaan Ryhmä Hau Valmiina toimintaan

Ryhmä Hau Valmiina toimintaan

7,90 €
Ryhmä Hau Opi puuhaillen Ryhmä Hau Opi puuhaillen

Ryhmä Hau Opi puuhaillen

12,90 €
Oppi&ilo Kerro lisää -tekemiskortit Oppi&ilo Kerro lisää -tekemiskortit
-33%

Oppi&ilo Kerro lisää -tekemiskortit

9,95 € 14,90 €
DIY KIT Luontotutkijan salkku DIY KIT Luontotutkijan salkku

DIY KIT Luontotutkijan salkku

9,90 €

Tuotehaku

Suosituimmat haut

Tuoteryhmät

Omat tiedot

Ostoskorisi on tyhjä

Omat tiedot

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit