BRIO

BRIO on ruotsalainen, yli 130 vuotta alalla toiminut leluvalmistaja. Sen tuotteet ovat innovatiivisia, puisia laatuleluja, jotka takaavat lapselle hauskan ja turvallisen elämyksen. Monista BRIO-tuotteista on tullut ajattomia klassikoita. Yritys suhtautuukin intohimoisesti leikkeihin ja rakastaa hyvää muotoilua. BRIO-lelut antavat lapselle onnellisia muistoja. Mikä on oma BRIO-suosikkisi?


BRIO – laadukasta leikkiä jo yli 130 vuotta

BRIO on yksi tunnetuimmista ja arvostetuimmista leluvalmistajista Pohjoismaissa. Ruotsalainen BRIO on toiminut lelualalla jo yli 130 vuotta. Monet meistä muistavat BRIOn omasta lapsuudesta ja BRIOn missio onkin luoda iloisia lapsuusmuistoja! BRIOn tarina alkoi pärekoreista jo 1800-luvulla. BRIOn ensimmäinen lelu oli pyörien päällä kulkeva puuhevonen, joka näki päivänvalon vuonna 1907. Tästä eteenpäin lelut olivat keskeinen osa BRIOn tuotevalikoimaa. 1950-luvun lopulla syntyi useita BRIO-klassikoita, joilla lapsemme leikkivät yhä tänäkin päivänä: BRIO Klovni, BRIO Mäyräkoira ja BRIO Junarata lanseerattiin vuonna 1958. Tänä päivänä BRIO on tunnettu erityisesti laadukkaista puuleluista: palikoista, kehittävistä taaperoleluista, junaradoista sekä nukenvaunuista. Ihanat puulelut viehättävät kauniilla ulkomuodollaan. Tänä päivänä tuttuihin BRIO-klassikoihin lukeutuu myös BRIO-hella, taaperokärryt tai kävelyvaunut sekä palikkalaatikko ja hakka. Taaperolelujen, junaratojen ja peruspalikoiden lisäksi Leikkien-verkkokaupan suosikkeihin kuuluu BRIO Builder -sarja. BRIO Builder on puinen rakentelusarja, johon kuuluu monipuolinen setti erilaisia osia ja työkaluja mielikuvitukselliseen rakentamiseen. BRIO Builder -sarja sisältää useita erilaisia pakkauksia, joista jokainen löytää sopivan. Rakenteluleikit kehittävät mm. koordinaatiokykyä, luovaa ja loogista ajattelua.

BRIO-junat ovat ajaton suosikki

BRIO-junat ovat jokaisen lastenhuoneen klassikko! Puinen junarata on muunneltava ja monipuolinen lelu. BRIO-junarataan kuuluu kymmeniä erilaisia pakkauksia perinteisistä rautateistä suuriin kaupunkiratoihin ja erikoiskulkuneuvoihin. BRIO-junanrataa voi laajentaa loputtomiin. Perinteisen BRIO-veturin rinnalle on tullut kauko-ohjattavia junia sekä mobiilisovelluksella toimivia ultramoderneita vetureita. BRIO-rautatie kasvaa lapsen mukana. Taaperon ensimmäistä junarataa voi kasvattaa helposti lisäosilla, siten että se kiinnostaa lasta vuodesta toiseen. BRIO-parkkihalli ja BRIO-paloasema tuovat leikkiin taas uutta ja jännittävää tekemistä.

Lapset rakastavat mielikuvituksellisia junaleikkejä. Leikkien-verkkokaupan valikoimasta löydät laajan valikoiman BRIO-junaratoja! Mielikuvitusmatka kiskojen päällä voi alkaa! Kaikki BRIO-junaradan osat ovat keskenään yhteensopivia, joten voit laajentaa jo olemassa olevaa rataasi radan lisäosilla tai valmiilla pakkauksilla. Lisää leikkiin juna-asema, parkkitalo, maatilasetti tai poliisiasema niin koko junaleikki saa aivan uuden käänteen! BRIO-junarata on pitkäikäinen lelu, joka säilyy sukupolvelta toiselle. Laadukas lelu säilyttää arvonsa eivätkä osat hajoa vauhdikkaammassakaan leikissä. BRIO-laatuun voi luottaa. Aikuinenkin innostuu rakentamaan BRIO-junaradasta mielikuvituksellisia maailmoja. Koko perheen yhteinen aika leikkien parissa on suurta rikkautta, josta nauttii sekä lapsi että aikuinen.

BRIO junarata on loistava syntymäpäivälahjaidea lapselle. BRIO-junaradasta löytyy sopivat setit kaiken ikäisille lapsille. Sarjan My First -setti on suunniteltu taaperoikäiselle. Leikki-ikäiselle löytyy useita erilaisia vaihtoehtoja perinteisistä vetureista monipuolisiin junaratoihin. Junaradat monipuolisine osineen jaksavat kiinnostaa vielä koululaisiakin!

BRIO-palikat ja muut opettavaiset lasten lelut

Junaratojen lisäksi BRIO-sarjan yksi monipuolisimmista leluista on rakennuspalikat. Puinen palikkasetti on kehittävä ja monipuolinen lelu. Taapero riemastuu, kun hän onnistuu rakentamaan palikoista tornin. Ja sitten naurattaa, kun torni kaatuu! Palikkaleikit kehittävät lapsen koordinaatiokykyä. Silmän ja käden välinen koordinaatiokyky harjaantuu, kun lapsi asettelee palikoita päällekkäin yksi kerrallaan. Puupalikat ovatkin yksi parhaista leluista pienelle lapselle. Isompi lapsi rakentelee palikoista monipuolisesti mielikuvitustaan käyttäen. Lapsen käsissä rakennuspalikoista syntyy vaikka mielikuvituksellinen linna tai autorata.

BRIOn valikoimista löytyy monenlaisia puisia palikoita. Klassinen pyökistä valmistettu palikkasetti sisältää 50 erimuotoista palikkaa. BRIO-rakennuspalikoista löytyy myös värikkäitä versioita. Klassinen BRIO-palikkalaatikko on myös yksi pienten lasten suosikeista vuodesta toiseen. Lapsi oppii tunnistamaan muotoja ja saa onnistumisen elämyksiä, kun palikkalaatikon aukosta sopiva palikka putoaa laatikon pohjalle iloisesti kolahtaen. Leikkien-lelukaupastalöydät nämä kaikki sekä muut BRIO-klassikot ja parhaat uutuudet! Tutustu laajaan BRIO-valikoimaan Leikkien-verkkokaupassa! 


BRIO My first -paristojuna

BRIO My first -paristojuna

19,90 €
BRIO My first -aloitussetti

BRIO My first -aloitussetti

32,90 €
BRIO My first -ratasetti

BRIO My first -ratasetti

42,90 €
BRIO My first -paristojunasetti

BRIO My first -paristojunasetti

49,90 €
33042 BRIO Pieni ovaali ratasetti

BRIO Pieni ovaali ratasetti

21,90 €
BRIO Klassinen ympyrärata

BRIO Klassinen ympyrärata

-24 %
24,90 € 32,90 €
BRIO Vihreä paristoveturi

BRIO Vihreä paristoveturi

19,90 €
BRIO Iso vihreä paristoveturi

BRIO Iso vihreä paristoveturi

27,90 €
BRIO Veturi ja kuljettaja

BRIO Veturi ja kuljettaja

24,90 €
BRIO Höyryveturi

BRIO Höyryveturi

10,90 €
BRIO Ladattava veturi mini USB-johdolla

BRIO Ladattava veturi mini USB-johdolla

29,90 €
BRIO Iso rahtiveturi

BRIO Iso rahtiveturi

10,90 €
BRIO Nosturivaunu

BRIO Nosturivaunu

14,90 €
BRIO Tukkijuna

BRIO Tukkijuna

23,90 €
BRIO Leikkuupuimuri

BRIO Leikkuupuimuri

10,90 €
BRIO Pinottavat tukipilarit

BRIO Pinottavat tukipilarit

10,90 €
BRIO Pinottavat siltapilarit

BRIO Pinottavat siltapilarit

10,90 €
BRIO Palatunneli

BRIO Palatunneli

14,90 €
BRIO Tunneli

BRIO Tunneli

18,90 €
BRIO Romahtava silta

BRIO Romahtava silta

26,90 €
BRIO Nostosilta

BRIO Nostosilta

32,90 €
BRIO Riippusilta

BRIO Riippusilta

27,90 €
BRIO Junaradan 36 cm silta

BRIO Junaradan 36 cm silta

18,90 €
BRIO Ramppikisko ja puomi

BRIO Ramppikisko ja puomi

-25 %
5,90 € 7,90 €
BRIO Rataylikäytävä - puomit

BRIO Rataylikäytävä - puomit

12,90 €
BRIO Magneettiohjattu äänisignaali

BRIO Magneettiohjattu äänisignaali

10,90 €
BRIO Magneettiohjattu risteys

BRIO Magneettiohjattu risteys

15,90 €
BRIO Mekaaninen kääntöpöytä

BRIO Mekaaninen kääntöpöytä

18,90 €
BRIO Kaarrevaihteet 14,5 cm, 2 kpl

BRIO Kaarrevaihteet 14,5 cm, 2 kpl

10,90 €
BRIO Junaradan 17 cm kaarteet

BRIO Junaradan 17 cm kaarteet

8,90 €
BRIO Junaradan 9 cm kaarteet

BRIO Junaradan 9 cm kaarteet

8,90 €
BRIO Junaradan 5,5 cm suorat kiskot

BRIO Junaradan 5,5 cm suorat kiskot

8,90 €
BRIO Junaradan 11 cm suorat kiskot

BRIO Junaradan 11 cm suorat kiskot

-33 %
5,90 € 8,90 €
BRIO Junaradan 14,5 cm suorat kiskot

BRIO Junaradan 14,5 cm suorat kiskot

8,90 €
BRIO Junaradan 21,5 cm suorat kiskot

BRIO Junaradan 21,5 cm suorat kiskot

8,90 €
BRIO Junaradan 21,5 cm mäkikiskot

BRIO Junaradan 21,5 cm mäkikiskot

8,90 €
BRIO Kiskojen aloituspakkaus

BRIO Kiskojen aloituspakkaus

22,90 €
BRIO Rautatien lisäosasarja (11 osaa)

BRIO Rautatien lisäosasarja (11 osaa)

21,90 €
BRIO Rautatien lisäosasarja (16 osaa)

BRIO Rautatien lisäosasarja (16 osaa)

29,90 €
BRIO Laajennussetti

BRIO Laajennussetti

31,90 €
BRIO Allaskaappi, punainen

BRIO Allaskaappi, punainen

43,90 €
BRIO Hella, valkoinen

BRIO Hella, valkoinen

43,90 €
BRIO Hella, musta

BRIO Hella, musta

43,90 €
BRIO Hella, punainen

BRIO Hella, punainen

43,90 €
Ostoskorisi on tyhjä

Osta 80 €:lla, saat ilmaisen toimituksen!

Toimitusehdot

KOTIMYYNTIASIAKIRJA

Ostajalla on oikeus kuluttajansuojalain 6 luvun 9 §:n nojalla peruuttaa sopimus ilmoittamalla siitä elinkeinonharjoittajalle 14 päivän kuluessa tämän asiakirjan vastaanottamisesta taikka tavaran kaupassa tavaran tai ensimmäisen tavaraerän vastaanottamisesta, jos se tapahtuu myöhemmin kuin tämän asiakirjan vastaanottaminen. Tavaran kaupassa peruuttamisen voi tehdä myös suoraan palauttamalla tavaran elinkeinonharjoittajalle. Peruuttamisaikaa laskettaessa ei oteta lukuun tämän asiakirjan antopäivää tai tavaran vastaanottopäivää. Jos peruuttamisajan viimeinen päivä on pyhä-, itsenäisyys- tai vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto taikka arkilauantai, saa peruutuksen tehdä vielä seuraavana arkipäivänä.

Jos peruuttamisilmoitus on lähetetty tai peruuttamisesta on muutoin ilmoitettu peruuttamisajan kuluessa elinkeinonharjoittajan yhteystietoja käyttäen, ostaja saa vedota siihen, vaikka ilmoitus myöhästyisi, vääristyisi tai ei tulisi perille. Jos peruuttamisilmoituksen saapumisen ajankohdasta ei voida esittää muuta selvitystä, katsotaan postitse lähetetyn ilmoituksen saapuneen seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä ja sähköisesti lähetetyn päivänä, jona ilmoitus on lähetetty. Peruuttamisesta voi ilmoittaa vapaamuotoisesti, esim. puhelimitse tai sähköpostitse taikka faksilla tai postitse jäljempänä olevaa peruuttamisilmoituslomaketta käyttäen. Kirjallinen ilmoitus on myöhemmin helpoimmin todistettavissa.

Elinkeinonharjoittajan on viivytyksettä ja viimeistään 30 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen
saamisesta palautettava ostajan suorittama maksu. Ostajalla on oikeus korkolain mukaiseen viivästyskorkoon, jollei suoritettua maksua palauteta edellä mainitussa ajassa.
________________________________________________________________________________

Peruutettaessa sopimus:

Hyödykettä ei saa ryhtyä käyttämään. Ostajalla on kuitenkin oikeus avata pakkaus ja tutkia tavara tai suoritus eikä ostaja vastaa siitä taikka muusta vastaavasta syystä aiheutuneesta arvon alentumisesta. Peruutusoikeuden käyttäminen edellyttää, että tavara tai suoritus pidetään olennaisesti muuttumattomana tai vähentymättömänä. Ostaja ei kuitenkaan vastaa sellaisesta muuttumisesta, vähentymisestä taikka tuhoutumisesta, joka on tapahtunut ilman hänen syytään.

Postitse toimitettu tavara on palautettava elinkeinonharjoittajalle postitse kohtuullisen ajan kuluessa. Jos ostaja ei ole erikseen ilmoittanut peruutuksesta, on palautuksen tapahduttava peruuttamisajan kuluessa. Elinkeinonharjoittajan on korvattava ostajalle palautuksesta aiheutuneet kulut.

Jos kotimyyntiä varten on myönnetty ns. hyödykesidonnainen luotto, sitä ei tarvitse erikseen peruuttaa, jos itse kotimyyntiä koskeva sopimus peruutetaan. Hyödykesidonnaisella luotolla tarkoitetaan maksuaikaa tai luottoa, jonka myöntämisestä myyjä on sopinut esim. rahoitusyhtiön kanssa ja joka on myönnetty vain tätä kauppaa varten. Luotonantajan on viivytyksettä ja viimeistään 30 päivän kuluttua peruuntumisesta tiedon saatuaan palautettava ostajalle saamansa maksusuoritukset. Ostajalla on oikeus korkolain mukaiseen viivästyskorkoon, jollei maksusuorituksia palauteta edellä mainitussa ajassa.