BRIO

BRIO-lelut ovat antaneet lapsille onnellisia muistoja jo sukupolvien ajan. Monista tuotteista, kuten BRIO-junaradasta, hellasta, puisesta klovnista ja kävelyvaunuista on tullut ajattomia leluklassikoita. Mikä on oma BRIO-suosikkisi?


BRIO – laadukasta leikkiä jo yli 130 vuotta

BRIO on yksi tunnetuimmista ja arvostetuimmista leluvalmistajista Pohjoismaissa. Ruotsalainen BRIO on toiminut lelualalla jo yli 130 vuotta. Sen tuotteet ovat innovatiivisia, puisia laatuleluja, jotka takaavat lapselle hauskan ja turvallisen elämyksen. Yritys suhtautuu intohimoisesti leikkeihin ja rakastaa hyvää muotoilua. Monelle meistä BRIO on tuttu omasta lapsuudesta ja sen missio onkin luoda iloisia lapsuusmuistoja!

BRIOn tarina alkoi pärekoreista jo 1800-luvulla. Ensimmäinen BRIO-lelu oli pyörien päällä kulkeva puuhevonen, joka näki päivänvalon vuonna 1907. Tästä eteenpäin lelut olivat keskeinen osa BRIOn tuotevalikoimaa. 1950-luvun lopulla syntyi useita BRIO-klassikoita, joilla lapsemme leikkivät yhä tänäkin päivänä: BRIO Klovni, BRIO Mäyräkoira ja BRIO Junarata lanseerattiin vuonna 1958. BRIO on tunnettu erityisesti laadukkaista puuleluista: palikoista, kehittävistä taaperoleluista, junaradoista sekä nukenvaunuista. Ihanat puulelut viehättävät kauniilla ulkomuodollaan. Tänä päivänä tuttuihin BRIO-klassikoihin lukeutuu myös BRIO-hella, taaperokärryt tai kävelyvaunut sekä palikkalaatikko ja hakka. Taaperolelujen, junaratojen ja peruspalikoiden lisäksi Leikkien-verkkokaupan suosikkeihin kuuluu BRIO Builder -sarja.

Brio Builder -rakennussarja

BRIO Builder on rakentelusarja, johon kuuluu erilaisia rakenteluosia ja työkaluja mielikuvitukselliseen rakentamiseen. Yhdistä puisia rakennusosia ruuveilla ja muttereilla ja lisää niihin pyöriä tai muita osia. Rakentaessaan lapsi oppii käyttämään työkaluja, ruuvaamaan  ja suunnittelemaan omia rakennelmia. Rakenteluleikeissä rajana on vain mielikuvitus. Jokainen leikkijä voi rakentaa omien kykyjensä mukaisesti. BRIO Builder -sarjassa useita erilaisia pakkauksia, joista jokainen löytää sopivan. Voit lisätä rakennelmiisi myös moottorin, valoja tai ääntä nauhoittavan elementin. Rakenna robotti, auto, mielikuvituksellinen ajoneuvo tai mitä ikinä keksitkin! BRIO Builder -pakkaukset sopivat yhteen keskenään, joten sarjaa on helppo täydentää ja laajentaa.

BRIO-junat ovat ajaton suosikki

BRIO-junat ovat jokaisen lastenhuoneen klassikko! Puinen junarata on muunneltava ja monipuolinen lelu. BRIO-junarataan kuuluu kymmeniä erilaisia pakkauksia perinteisistä rautateistä suuriin kaupunkiratoihin ja erikoiskulkuneuvoihin. BRIO-junanrataa voi laajentaa loputtomiin. Perinteisen BRIO-veturin rinnalle on tullut kauko-ohjattavia junia sekä mobiilisovelluksella toimivia ultramoderneita vetureita. BRIO-rautatie kasvaa lapsen mukana. Taaperon ensimmäistä junarataa voi kasvattaa helposti lisäosilla, siten että se kiinnostaa lasta vuodesta toiseen. BRIO-parkkihalli ja BRIO-paloasema tuovat leikkiin taas uutta ja jännittävää tekemistä.

Lapset rakastavat mielikuvituksellisia junaleikkejä. Leikkien-verkkokaupan valikoimasta löydät laajan valikoiman BRIO-junaratoja! Mielikuvitusmatka kiskojen päällä voi alkaa! Kaikki BRIO-junaradan osat ovat keskenään yhteensopivia, joten voit laajentaa jo olemassa olevaa rataasi radan lisäosilla tai valmiilla pakkauksilla. Lisää leikkiin juna-asema, parkkitalo, maatilasetti tai poliisiasema niin koko junaleikki saa aivan uuden käänteen! BRIO-junarata on pitkäikäinen lelu, joka säilyy sukupolvelta toiselle. Laadukas lelu säilyttää arvonsa eivätkä osat hajoa vauhdikkaammassakaan leikissä. BRIO-laatuun voi luottaa. Aikuinenkin innostuu rakentamaan BRIO-junaradasta mielikuvituksellisia maailmoja. Koko perheen yhteinen aika leikkien parissa on suurta rikkautta, josta nauttii sekä lapsi että aikuinen.

BRIO junarata on loistava syntymäpäivälahjaidea lapselle. BRIO-junaradasta löytyy sopivat setit kaiken ikäisille lapsille. Sarjan My First -setti on suunniteltu taaperoikäiselle. Leikki-ikäiselle löytyy useita erilaisia vaihtoehtoja perinteisistä vetureista monipuolisiin junaratoihin. Junaradat monipuolisine osineen jaksavat kiinnostaa vielä koululaisiakin!

Uusia mielenkiintoisia toimintoja ja vuorovaikutteista leikkiä BRIO-rautatiehen tuovat Smart Tech -tuotteet. Junat, asemat ja muut setit sisältävät interaktiivista teknologiaa, joiden avulla junaleikeistä tulee vieläkin todellisempia. 

BRIO-palikat ja muut opettavaiset lasten lelut

Junaratojen lisäksi BRIO-sarjan yksi monipuolisimmista leluista on rakennuspalikat. Puinen palikkasetti on kehittävä ja monipuolinen lelu. Taapero riemastuu, kun hän onnistuu rakentamaan palikoista tornin. Ja sitten naurattaa, kun torni kaatuu! Palikkaleikit kehittävät lapsen koordinaatiokykyä. Silmän ja käden välinen koordinaatiokyky harjaantuu, kun lapsi asettelee palikoita päällekkäin yksi kerrallaan. Puupalikat ovatkin yksi parhaista leluista pienelle lapselle. Isompi lapsi rakentelee palikoista monipuolisesti mielikuvitustaan käyttäen. Lapsen käsissä rakennuspalikoista syntyy vaikka mielikuvituksellinen linna tai autorata.

BRIOn valikoimista löytyy monenlaisia puisia palikoita. Klassinen pyökistä valmistettu palikkasetti sisältää 50 erimuotoista palikkaa. BRIO-rakennuspalikoista löytyy myös värikkäitä versioita. Klassinen BRIO-palikkalaatikko on myös yksi pienten lasten suosikeista vuodesta toiseen. Lapsi oppii tunnistamaan muotoja ja saa onnistumisen elämyksiä, kun palikkalaatikon aukosta sopiva palikka putoaa laatikon pohjalle iloisesti kolahtaen.

BRIO innostaa leikkimään ja liikkumaan

Laadukkaassa BRIO-sarjassa on myös näyttäviä leluja, jotka tukevat lapsen motoriikan kehittymistä. Taaperokärryt, potkuautot ja muut päältä ajettavat lelut ovatkin suosittuja 1-vuotislahjoja. Nämä upeat lelut innostavat liikunnallisiin leikkeihin, potkuttelemaan ja kävelemään. Myös erilaiset perässä vedettävät lelut kuuluvat taaperoiden suosikkileluihin. 

Leikkien-lelukaupasta löydät nämä kaikki sekä muut BRIO-klassikot ja parhaat uutuudet! Tutustu laajaan BRIO-valikoimaan Leikkien-verkkokaupassa! 

Suodata

SUODATA JA LAJITTELE

Tuotteet 1-42 / 42

Tuotteet 1-42 / 42

BRIO Kauko-ohjattava kilpa-auto musta/kulta BRIO Kauko-ohjattava kilpa-auto musta/kulta
-19%

BRIO Kauko-ohjattava kilpa-auto musta/kulta

39,95 € 49,90 €
BRIO Builder Työpenkki BRIO Builder Työpenkki
-28%

BRIO Builder Työpenkki

19,95 € 27,90 €
BRIO Builder Volvo pyöräkuormaaja BRIO Builder Volvo pyöräkuormaaja
-11%

BRIO Builder Volvo pyöräkuormaaja

39,95 € 44,90 €
BRIO Builder Volvo Hauler kippiauto BRIO Builder Volvo Hauler kippiauto
-11%

BRIO Builder Volvo Hauler kippiauto

39,95 € 44,90 €
BRIO Builder vetomoottorisetti, 67 osaa BRIO Builder vetomoottorisetti, 67 osaa
-27%

BRIO Builder vetomoottorisetti, 67 osaa

28,95 € 39,90 €
BRIO Builder Valosetti -rakennussarja 123 osaa BRIO Builder Valosetti -rakennussarja 123 osaa
-27%

BRIO Builder Valosetti -rakennussarja 123 osaa

39,95 € 54,90 €
BRIO Builder moottorisetti, rakennussarja 121 osaa BRIO Builder moottorisetti, rakennussarja 121 osaa
-29%

BRIO Builder moottorisetti, rakennussarja 121 osaa

39,95 € 56,90 €
BRIO Builder tallenna ja toista -setti, rakennussarja 68 osaa BRIO Builder tallenna ja toista -setti, rakennussarja 68 osaa
-27%

BRIO Builder tallenna ja toista -setti, rakennussarja 68 osaa

28,95 € 39,90 €
BRIO Builder iso rakennussetti, rakennussarja 271 osaa BRIO Builder iso rakennussetti, rakennussarja 271 osaa
-28%

BRIO Builder iso rakennussetti, rakennussarja 271 osaa

49,95 € 69,90 €
BRIO Builder puuhasetti, rakennussarja 211 osaa BRIO Builder puuhasetti, rakennussarja 211 osaa
-28%

BRIO Builder puuhasetti, rakennussarja 211 osaa

39,95 € 55,90 €
BRIO Builder rakennussetti, rakennussarja 136 osaa BRIO Builder rakennussetti, rakennussarja 136 osaa
-17%

BRIO Builder rakennussetti, rakennussarja 136 osaa

28,95 € 34,90 €
BRIO Builder aloituspakkaus, rakennussarja 49 osaa BRIO Builder aloituspakkaus, rakennussarja 49 osaa
-29%

BRIO Builder aloituspakkaus, rakennussarja 49 osaa

16,95 € 23,90 €
BRIO Spin nukenvaunut, harmaa BRIO Spin nukenvaunut, harmaa
-22%

BRIO Spin nukenvaunut, harmaa

69,95 € 89,90 €
BRIO Opettavainen kilpa-auto - Vuoden lelu 2021 BRIO Opettavainen kilpa-auto - Vuoden lelu 2021

BRIO Opettavainen kilpa-auto - Vuoden lelu 2021

34,90 €
BRIO Kauko-ohjattava kilpa-auto, musta - Vuoden lelu 2020 BRIO Kauko-ohjattava kilpa-auto, musta - Vuoden lelu 2020
-19%

BRIO Kauko-ohjattava kilpa-auto, musta - Vuoden lelu 2020

39,95 € 49,90 €
BRIO Kauko-ohjattava kilpa-auto - Vuoden lelu 2020 BRIO Kauko-ohjattava kilpa-auto - Vuoden lelu 2020
-19%

BRIO Kauko-ohjattava kilpa-auto - Vuoden lelu 2020

39,95 € 49,90 €
BRIO Koodattava ampiainen - Code & Go Bumblebee BRIO Koodattava ampiainen - Code & Go Bumblebee

BRIO Koodattava ampiainen - Code & Go Bumblebee

39,90 €
BRIO Hirvi -vetolelu BRIO Hirvi -vetolelu

BRIO Hirvi -vetolelu

22,90 €
BRIO Kirahvi -vetolelu BRIO Kirahvi -vetolelu

BRIO Kirahvi -vetolelu

21,90 €
BRIO Mäyräkoira -vetolelu BRIO Mäyräkoira -vetolelu

BRIO Mäyräkoira -vetolelu

15,90 €
BRIO Opettavainen musiikkitoukka - Vuoden lelu 2019 BRIO Opettavainen musiikkitoukka - Vuoden lelu 2019
-28%

BRIO Opettavainen musiikkitoukka - Vuoden lelu 2019

24,95 € 34,90 €
BRIO Pallohakka, hakkalelu BRIO Pallohakka, hakkalelu

BRIO Pallohakka, hakkalelu

29,90 €
BRIO Ksylofoni, lelusoitin BRIO Ksylofoni, lelusoitin
-39%

BRIO Ksylofoni, lelusoitin

14,95 € 24,90 €
BRIO Rumpu, lelusoitin BRIO Rumpu, lelusoitin

BRIO Rumpu, lelusoitin

24,90 €
BRIO Rytmimunat 2 kpl BRIO Rytmimunat 2 kpl

BRIO Rytmimunat 2 kpl

10,90 €
BRIO Kuviolliset puupalikat 25 kpl BRIO Kuviolliset puupalikat 25 kpl

BRIO Kuviolliset puupalikat 25 kpl

24,90 €
BRIO Puupalikat 50 kpl BRIO Puupalikat 50 kpl
-32%

BRIO Puupalikat 50 kpl

24,95 € 36,90 €
BRIO Väripalikat 25 kpl BRIO Väripalikat 25 kpl

BRIO Väripalikat 25 kpl

21,90 €
BRIO Palikkalaatikko, valkoinen BRIO Palikkalaatikko, valkoinen

BRIO Palikkalaatikko, valkoinen

21,90 €
BRIO Hakka -hakkalelu BRIO Hakka -hakkalelu

BRIO Hakka -hakkalelu

21,90 €
BRIO Klovni -pinoamislelu BRIO Klovni -pinoamislelu

BRIO Klovni -pinoamislelu

21,90 €
BRIO Labyrinttipelin kuula BRIO Labyrinttipelin kuula

BRIO Labyrinttipelin kuula

2,90 €
BRIO Flipperihaaste jalkapallopeli BRIO Flipperihaaste jalkapallopeli

BRIO Flipperihaaste jalkapallopeli

39,90 €
BRIO Flipperi BRIO Flipperi

BRIO Flipperi

39,90 €
BRIO Labyrinttipeli ja lisälaudat BRIO Labyrinttipeli ja lisälaudat

BRIO Labyrinttipeli ja lisälaudat

39,90 €
BRIO Kannettava labyrintti, labyrinttipeli BRIO Kannettava labyrintti, labyrinttipeli
-31%

BRIO Kannettava labyrintti, labyrinttipeli

16,95 € 24,90 €
BRIO Smart Tech Sound juna-asema BRIO Smart Tech Sound juna-asema
-16%

BRIO Smart Tech Sound juna-asema

29,95 € 35,90 €
BRIO Smart Tech Sound -vesiputoustunneli BRIO Smart Tech Sound -vesiputoustunneli
-11%

BRIO Smart Tech Sound -vesiputoustunneli

39,95 € 44,90 €
BRIO Maatila-ratasetti BRIO Maatila-ratasetti

BRIO Maatila-ratasetti

46,90 €
BRIO My first -ratasetti BRIO My first -ratasetti

BRIO My first -ratasetti

42,90 €
BRIO Kävelyvaunu, musta BRIO Kävelyvaunu, musta
-19%

BRIO Kävelyvaunu, musta

39,95 € 49,90 €
BRIO Kävelyvaunu, punainen BRIO Kävelyvaunu, punainen
-19%

BRIO Kävelyvaunu, punainen

39,95 € 49,90 €

Tuoteryhmät

Omat tiedot

Ostoskorisi on tyhjä

Omat tiedot

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit