Fisher-Price

Fischer-Price on perinteinen, yli 90-vuotias leluvalmistaja. Monet Fischer-Price lelut ovatkin tuttuja myös meille aikuisille omasta lapsuudestamme. Muistatko mm. värikkään kassakoneen ja perässä vedettävän, iloisen lankapuhelimen?


Fisher-Price - lasten ja leikin asiantuntija!

Yhdysvaltalainen leluvalmistaja Fisher-Price tuntee lasten maailman. Jo yli 90 vuotta se on valmistanut leluja lapsille. Yrityksen ajatus on edelleen olla innokas kuin 5-vuotias lapsi! Lapsille sopivia, hauskoja leluja on helpointa tehdä, kun osaa asettua lapsen asemaan, olla heidän pikku kengissään.

Fisher-Price perustettiin vuonna 1930. Perustajina olivat Herman Fisher, Irving Price, Margaret Evans Price ja Helen Schell. Margaret Evans Price oli lastenkirjojen kuvittaja. Hänen piirroksensa olivat monen lelun alkuna. Yrityksen ensimmäiset lelut valmistettiin puusta ja metallista. 1940-luvun lopussa Fisher-Price alkoi tehdä leluja muovista. Vuonna 1993 Fisher-Price fuusioitui Mattelin kanssa.

Lasta aktivoivat lelut

Laadukkaat lelut on suunniteltu lapsilähtöisesti. Iloisen värisistä leluista löytyykin paljon lapsia ihastuttavia toimintoja ja yksityiskohtia. Riemastuttavaa puuhaa riittää, kun lapsi saa painella, käännellä ja liikutella nappuloita sekä muita lelun osia.  Monissa Fisher-Price-leluissa, kuten Laugh & Learn -sarjassa, on jännittäviä valoja, musiikkia ja lauluja. Interaktiivisten lelujen parissa lapsi oppii värejä, muotoja, numeroita ja sanoja. Lapsi pitää toistosta ja nämä lelut jaksavat toistaa samoja lauluja ja sanoja kerta toisensa jälkeen. Kehittävien Fischer-Price lelujen parissa on varmasti hauskaa!

Fisher-Price Linja-auto

Fisher-Price Linja-auto

29,90 €
Fisher-Price Cash Register - Kassakone

Fisher-Price Cash Register - Kassakone

34,90 €
Fisher-Price Vedettävä lankapuhelin

Fisher-Price Vedettävä lankapuhelin

16,90 €
Fisher-Price Smart Phone - Älypuhelin

Fisher-Price Smart Phone - Älypuhelin

19,90 €
Fisher-Price Storybook Rhymes

Fisher-Price Laulava kirja - Storybook Rhymes

24,90 €
Fisher-Price Puppy

Fisher-Price Puppy - interaktiivinen lelu

36,90 €
Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

TOIMITUSEHDOT

Päivitetty 21.11.2019

Yleiset sopimusehdot

Leikkien.fi on Leikkien Group Oy:n (y-tunnus 2012175-8) ylläpitämä verkkokauppa. Näitä sopimusehtoja sovelletaan Leikkien Group Oy:n ja sen asiakkaiden välisessä kaupankäynnissä.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa lisäämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalveluissa tai yhteisölaskulla. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Verkkokaupan hinnat sisältävät arvonlisäveron.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Checkout Finland Oy, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat pankki-, kortti- ja mobiilimaksut sekä lasku- ja osamaksupalvelut. LIsäksi käytössä on Klarna lasku ja osamaksu. Kunnille ja seurakunnille tarjoamme maksutavaksi yhteisölaskun. Painamalla ”Tilaa” painiketta hyväksyt Leikkien.fi verkkokauppa yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Asioidessasi asiakaspalvelussamme pidäthän aina mahdollisen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi toimitustavan.

Toimitusaika

Toimitusaikamme on 1-3 arkipäivää. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme 10,00 eur toimitus- ja käsittelykuluja.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä 14 päivän kuluessa Leikkien asiakaspalveluun. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.

Leikkien Group Oy
Sarankulmankatu 12
33900 TAMPERE
leikkien@leikkien.fi
puh. 045 123 3450
y-tunnus: 2012175-8