Tulosta

Kategoriat Leluja ikäryhmittäin Lelut alle 6 kk ikäisille

Lelut alle 6 kk ikäisille

Lelut alle 6 kk ikäisille


Vauvan varhainen vuorovaikutus
Jo pienellä vauvalla on monipuoliset valmiudet oppia kokemuksista ja ottaa vastaan ympäristön palautetta. Varhaisen vuorovaikutuksen myötä vauva pystyy sopeutumaan ympäristöön ja vaikuttamaan muiden toimintaan. Vauvalle muodostuu kiintymyssuhde ensisijaiseen hoitajaan, mikä luo pohjan perusturvallisuuden tunteelle ja minäkäsityksen syntymiselle.

Saadessaan palautetta omasta toiminnastaan lapsi oppii ilmaisemaan ja tunnistamaan tarpeitaan ja tunteitaan. Turvallisesti kiintynyt vauva tutkii leikkihuonetta äidin ollessa lähellä, mutta hätääntyy kun äiti lähtee pois. Äidin palatessa takaisin leikkihuoneeseen, vauva rauhoittuu sylissä ja lähtee pian uudelleen tutkimaan leluja.

Vanhemmat voivat vaikuttaa turvallisuuden tunteen vahvistumiseen rohkaisemalla lasta uteliaisuuteen ja antamalla mallin avoimesta ja sosiaalisesta kanssakäymisestä muiden ihmisten kanssa.

Vauvalle voi antaa turvallisia pehmoleluja, joita hän voi katsella, joihin hän voi tarttua ja joita hän voi siirrellä kädestä toiseen. Näin hän oppii hahmottamaan ympäristöään sekä omaa kehoaan ja toimintojaan.

Äidin ja isän poissaollessa lapsi saa turvaa tutusta nallesta, pehmopupusta tai rievusta, jossa on tuttu tuoksu ja joka tuntuu kädessä tai poskea vasten pehmoiselta. Tuttu pehmo lohduttaa myös kolhun sattuessa tai pahan mielen yllättäessä.

Tähän tuoteryhmään olemme koonneet pienille vauvoille sopivia, turvallisia ja kiinnostavia leluja!


1 - 10 välillä 35 tulosta
Minun kirjani
Tuotenro: WS35593
24,90 €
Kerää talteen koko lapsuus- ja nuoruusaika 0-18 v.

Ei saatavilla tällä hetkellä

BRIO Vaunulelu
Tuotenro: BR30451
23,90 €
BRIO-vaunulelut!

Varastossa

BRIO Pupu-uniriepu
Tuotenro: BR30477
Norm.hinta 11,90 €
7,90 €

SÄÄSTÄ 35 %

Varastossa

Kaloo Pullea vadelmavauva
Tuotenro: K9627125
29,90 €

Varastossa

Kaloo Pullea mustikkavauva
Tuotenro: K9627071
29,90 €

Varastossa

Kaloo Plume Fuksia nalle
Tuotenro: K9613005
29,90 €

Varastossa

Kaloo Plume Sininen nalle
Tuotenro: K9613012
29,90 €

Varastossa

Kaloo Plume Sitruunankeltainen kissa
Tuotenro: K9613036
29,90 €

Varastossa

Kaloo Plume Pieni sininen pupu
Tuotenro: K9616433
19,90 €

Varastossa

Kaloo Plume Pieni vihreä kissa
Tuotenro: K9616457
19,90 €

Varastossa

1 - 10 välillä 35 tulosta