Categories Leikkien Group Oy valittiin Vuoden uusyrityksek...

Leikkien Group Oy valittiin Vuoden uusyritykseksi 2010

Marika

Suomen Uusyrityskeskukset ovat valinneet valtakunnalliseksi Vuoden Uusyrittäjäksi kasvatustieteiden maisterin Marika Silván-Väliharjun, joka on ohjannut perustamaansa Leikkien Group Oy:tä vuodesta 2006 vankalle, kannattavalle kasvu-uralle.

Leikkien Groupin tavoitteena on kasvaa tunnetuksi opettavaisten lelujen ja pelien brändiksi Suomessa. Leikkien haluaa viedä toiminnallaan eteenpäin myös yhteiskunnallista sanomaa leikin ilosta ja leikkimisen tärkeydestä. - Leikkien Group ei ole perinteinen lelukauppa, vaan myymme välineitä oppimiseen ja samalla kannustamme vanhempia leikkimään lastensa kanssa, sanoo Marika Silván-Väliharju.

Jyväskylän yliopistossa verkko-oppimisen kehitystehtävissä työskennellyt kasvatustieteen maisteri Marika Silván-Väliharju sai yritysideansa etsiessään omille lapsilleen laadukkaita, kehittäviä leluja – turhaan. Kehittäviä leluja oli tarjolla päiväkoteihin, mutta ei kuluttajille. Näin syntyi yritysidea opettavaisiin leluihin erikoistuneesta lelukaupasta, jonka kohderyhmänä ovat kuluttajat: vanhemmat, isovanhemmat, kummit jne.

Kahden oman lapsen kehittyessä vahvistui myös liiketoimintasuunnitelma ja usko omaan ideaan. Lapsi oppii leikkien, joten yrityksen nimeksi tuli Leikkien. - Tampereen Uusyrityskeskus Ensimetri suhtautui positiivisesti liikeideaani ja sain sieltä kullanarvoista opastusta. Omaan ideaan on hyvä saada ulkopuolinen arvio ja Ensimetrin kannustus oli ratkaiseva yrittäjäksi ryhtymisessä, Silván-Väliharju sanoo.

Vuonna 2009 Leikkien Groupin yksinoikeudella Suomeen maahantuoma SmartGames Logiikkalinna voitti Suomessa Vuoden Lelu -kilpailun ja voitto avasi yritykselle väylän kaikkiin keskusliikkeisiin.

Leikkien Group mukana uusien naisyrittäjien rekrytoinnissa

Marika Silván-Väliharjun innovatiivisuutta myyntitoiminnassa osoittaa hänen kehittämänsä lapsille ja vanhemmille suunnatut Leikkien Lelukutsut.

Leikkien Group työllistää kuusi kokopäivästä työntekijää. Lisäksi Leikkien Lelukutsuja järjestää tällä hetkellä noin 40 oppimiskonsulttia ympäri Suomen. Oppimiskonsultit toimivat itsenäisinä jälleenmyyjinä omalla toiminimellään. Leikkien Group onkin synnyttänyt neljän toimintavuotensa aikana Suomeen lähes 40 uutta naisyrittäjää. - Tavoitteenamme on, että vuoden 2010 lopussa oppimiskonsultteja on jo noin sata, visioi Marika Silván-Väliharju.

Ensi syksynä tuomme markkinoille oman opettavaisten lelujen ja pelien tuotesarjan ja samalla laajennamme toimintaamme Ruotsiin, yrittäjyydestään nauttiva Marika Silván-Väliharju sanoo.

Tulostusnäkymä